Facebook Twitter Email Pinterest

Sama tahti jatkuu sittenkin

18.08.2012 / Sama tahti jatkuu sittenkin

Ralli SM -sarjan viimeistä edellinen osakisa Merikarvian Merikievar-ralli lähti vauhtiin samaan tapaan kuin aiemmatkin. Esapekka Lappi ajoi pohjat kahdelle ensimmäiselle pätkälle, vaikka ensimmäisenä autona reitillä saattoi hieman kärsiä irtosorasta.

Ensimmäisellä vajaan 15-kilometrisellä pätkällä Jarkko Nikara oli toiseksi nopein jääden 7,4 sekuntia. Juha Salo oli kolmas, mutta eroa Lappiin kertyi 10,8 sekuntia. Neljänneksi ajanut Joni Nikko jäikin sitten jo lähes 24 sekuntia.
Kakkospätkällä, joka oli myös lähes 15-kilometrinen, sama tahti jatkui. Lapille pohjat, Nikara jäi 7,8 sekuntia ja Salo oli kolmas, nyt eroa kertyi 12 sekuntia.

Kahden pätkän jälkeen Lappi siis johtaa 15,3 sekunnilla ennen Jarkko Nikaraa, joka kuitenkaan ei kerää SM-pisteistä. Juha Salolle sen sijaan on jälleen tarjolla toiseksi korkeimmat pisteet, eroa tässä vaiheessa Lappiin on 22,8 sekuntia, kun takana on noin 30 kilometriä erikoiskokeita.
"Hienosti ajaa Esapekka, ei voi muuta sanoa. Minäkin sentään olen yrittänyt tulla, vaikken ole mitään äly riskejä ottanut. Ei tässä kauheasti enempää ole tehtävissä", kommentoi Salo.

Ari Vihavaisen ja Riku Tahkon keskinäinen taistelu loppu valitettavasti Vihavaisen keskeytykseen. Huoltoon tullessa Vihavainen oli jo siirtymällä huonovointinen, ja huollossa mies teki päätöksen keskeyttää kisa.

Joni Nikko oli ykkösen jälkeen neljäntenä, mutta kakkosella sattunut "eksyminen" pudotti miehen kuudenneksi.
"Nuotti tuli yhteen risteykseen kyllä ihan oikein, mutta jostain syystä vain päätin kääntyä väärää suuntaan. Siinä sokkaillessa aikaa hukkaantui parisen kymmentä sekuntia", kertasi Nikko tauolla.

Kari Ali-Rantala manasi auton peräpään liukkautta ja sanoi yrittävänsä huollossa tehdä asialle jotain. Ali-Rantala on kisassa 7:s. Jarkko Hosike on kahdeksantena, Toni Tahvainen 9:s ja Jussi Tiippana 10:s, mutta rautjärveläinen joutui tässä vaiheessa keskeyttämään auton teknisten ongelmien vuoksi.

Näiden ja muidenkin kuljettajien kommentteja kannattaa käydä lukemassa facebookin sivuilta rallism.

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa