Facebook Twitter Email Pinterest

Joonas Lindroos nappasi SM3-luokan voiton

09.03.2013 / Joonas Lindroos nappasi SM3-luokan voiton

p-akk-lindroos2.jpg

Joonas Lindroos-Pasi Kilpeläinen juhlivat SM3-luokan voittoa.

Kaksivetoisten SM3-luokassa kärkikuljettajien oli Joensuusta kerättävä niin paljon SM-pisteitä kuin vain mahdollista, sillä kaikki he jäivät jäännöspisteille Mikkelin osakisassa kanssakilpailijan aiheuttaman tiesulun vuoksi. Viime vuosina kaksivetoisten kisoja hallinnut turkulainen Kalle Pinomäki on kohdannut tänä vuonna paljon teknisiä ongelmia, mutta tänään ajo lähti hienosti käyntiin. Pinomäki oli avauserikoiskokeen nopein mies. Jaro Kinnunen jäi 4,8 sekunnin päähän, Risto Immonen hävisi viisi sekuntia ja Joonas Lindroos kuusi.

Tilanne muuttui Pinomäen kohdalla kuitenkin jo seuraavalla erikoiskokeella, kun mieheltä lähti auto käsistä pahasta ajourasta ja lumitöissä tuhraantui noin yhdeksän minuuttia. Peli oli Pinomäen osalta selvä.
"Koskaan ennen ei ole tapahtunut mitään tämänkaltaista. En kerta kaikkiaan ymmärrä, mitä tapahtui. Aivan yhtäkkiä spoori löi pahasti rattiin ja auto lähti käsistä salamannopeasti. Täytyy incar-kamerasta katsoa oikein tarkkaan, mitä siinä tapahtui", harmitteli Pinomäki ensimmäisellä tauolla.

Pinomäki myönsi päivän aikana, että ajosta puuttuu se viimeinen yritys.
"Ei ole oikein mitään ajofiilistä, kun jäätiin niin paljon. Eikä se haittaisi vaikka nyt tulisi ulosajokin, mutta en vain saa enää itsestäni kaikkea irti."
Pinomäki sijoittui tänään 11:nneksi.

Tämän jälkeen alkoi Lindroosin ja Kinnusen tiukkaakin tiukempi taistelu voitosta. Lindroos onnistui kuuden erikoiskokeen aikana keräämään Kinnuseen eroa vaivaisen puoli sekuntia, joten kahden erikoiskokeen viimeiselle lenkille odotettiin melkoista vääntöä.
"Meiltä on valitettavasti parikymmentä hevosvoimaa kateissa. Auto on röpöttänut pitkin päivää, mutta nyt se yhtäkkiä käy paremmin. Yritetään nyt taistella loppuun asti, jospa se nyt toimisi vielä pari pätkää", arvuutteli Lindroos.
Lindroos sai vedettyä lisää eroa, mutta vain 0,3 sekuntia, joten viimeiselle erikoiskokeelle lähdettäessä Kinnunen oli 0,8 sekuntia jäljessä. Samuli Vuorisalo oli noussut kolmanneksi Risto Immosen keskeytettyä, mutta ero kärkikaksikkoon oli jo minuutin verran.

Eikä viimeisellä erikoiskokeella Lindroosin menopeli sittenkään pettänyt. Pohja-aika tuli 8,4 sekunnin turvin ennen Kinnusta, joten Lindroos voitti 9,2 sekunnilla. Näin Lindroos ja Kinnunen saivat paikattua Mikkelin epäonneaan.
"Aika pettynyt olen tällä hetkellä, on pakko myöntää. Voittoa lähdettiin hakemaan", myönsi Kinnunen maalissa.

SM3-luokka (kaksivetoiset)
1) Joonas Lindroos-Pasi Kilpeläinen ESRC/EspooUA Citroën + 51.52,7x; 2) Jaro Kinnunen-Mikael Korhonen EspooUA Peugeot + 9,2; 3) Samuli Vuorisalo-Eetu-Pekka Hellsten KySUA/TamUA Ford + 1.17,3; 4) Matias Kauppinen-Jonne Halttunen SaaUA/PetUA Citroën + 1.35,5; 5) Henri Haapamäki-Juha Lummaa SAU/NokUA Citroën + 1.55,0; 6) Jori Nousiainen-Tero Rönnemaa LapinlAU/RaisUA Ford + 2.14,6; 7) Olli Lahti-Tero Aspegren NokUA/RDT Citroën + 2.27,1; 8) Joose Kojo-Sami Taskinen LopUA/KesUA Citroën + ; 12.35,6; 9) Niko-Pekka Nieminen-Juha Forsström KySUA/HyUA + 3.43,3; 10) Vesa Lehmussaari-Matti Hämäläinen PadMU Citroën + 9.01,5

SM-PISTETILANNE OSAKISAN 3/7 jälkeen:
1) Joonas Linddroos 64,5 pistettä; 2) Samuli Vuorisalo 49,5; 3) Jaro Kinnunen 48; 4) Kalle Pinomäki 38; 5) Juho Annala 37; 6) Henri Haapamäki 35,5; 7) Joose Kojo 33; 8) Olli Lahti 31,5; 9) Matias Kauppinen 29; 10) Jori Nousiainen 23 pistettä

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 104 pistettä NHD (R5)
2. Egon Kaur / Silver Simm 80 pistettä Viro (R5)
3. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 71 pistettä MäntsMK (R5)
4. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 69 pistettä Alavuden UA (R5)
5. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 56 pistettä PR-Racing (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2022

1) 14.-15.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 4.-5.2. Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
3) 4.-5.3. SM Ralli ABC Pitkälahti, Kuopio
4) 13.-14.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki (FIA ERT)
6) 26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
7) 30.9.-1.10. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa