Facebook Twitter Email Pinterest

Joonas Lindroos jälleen SM3-luokan nopein

10.03.2013 / Joonas Lindroos jälleen SM3-luokan nopein

p-akk-lindroos.jpg

Joonas Lindroos oli jälleen SM3-luokan nopein juuri päättyneessä talven viimeisessä osakilpailussa, joka ajettiin Joensuussa. Ensimmäisellä erikoiskokeella Lindroos oli neljäs jääden pohjat ajaneesta Kalle Pinomäestä tasan kuusi sekuntia. Seuraavalla EK:lla Joonas kiilasi itsensä kärkeen kahden sekunnin pohjien ja Pinomäen ulosajon turvin. Pinomäki pääsi kuitenkin jatkamaan rallia, mutta kaukana kärjen takana. Seuraavilla kolmella pätkällä Lindroos ja hänen kartturinsa Pasi Kilpeläinen menettivät johtoasemansa, mutta erikoiskokeella 6 he ajoivat 7,1 sekunnin pohjat. Tämä tulos nosti heidät jälleen luokan kärkeen.

"Kakkosen lopussa auto rupesi rötäämään ja siinä oli vielä yksi pätkä ennen huoltoa. Huollossa vaihdettiin kaasuläpän anturi ja sen jälkeen auto pelasi moitteettomasti", kertoili Joonas.

Erikoiskokeen 6 jälkeen Kilpailu oli todella tiukkaa ja toisena ollut Jaro Kinnunen oli ainoastaan puoli sekuntia takana. Viimeistä edellisellä EK:lla Joonas ajoi varovaiset 0,3 sekunnin pohjat, jolloin ero Kinnuseen kasvoi hiuksen hienosti. Viimeisellä EK:lla Lindroos ja Kilpeläinen sinetöivät voittonsa tempaisemalla vielä 8,4 sekunnin pohjat voittaen toiseksi ajaneen Jaro Kinnusen 9,2 sekunnilla.

Joonas Lindroos ja Pasi Kilpeläinen ovat SM3-luokan pistejohdossa talvikauden jälkeen. Joonaksella on 64,5 ja toisena olevalla Samuli Vuorisalolla 49,5 pistettä.

Nyt on Ralli SM -sarjassa talvikauden osakilpailut ajettu ja seuraavaksi kisaillaan suomenmestaruuspisteistä reilun kolmen kuukauden kuluttua kesäkuun puolivälissä Laihialla.
(teksti: Tero Tuiskula, kuva: Marko Mäkinen)

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 159 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 114 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 97 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Jari Liiten / Per Almkvist 64 pistettä S (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 61 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2026

    1. 16.-17.1. SM Mikkeli Ralli, Mikkeli
    2. 29.-31.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 27.-28.2. SM Riihimäki Ralli, Riihimäki
    4. 22.-23.5. SM Imatra Ralli, Imatra
    5. 12.-13.6. SM Jyväskylän Kesäralli, Jyväskylä
    6. 14.-15.8. SM Ralli Kitee, Kitee
    7. 25.-26.9. SM Porvoo Ralli, Porvoo

SM-sarja sosiaalisessa mediassa