Facebook Twitter Email Pinterest

Jussi Tiippanan suoritus hylättiin Arctic Lapland Rallissa

26.01.2014 /

Mikkelin Urheiluautoilijoita edustava Jussi Tiippanan suoritus hylättiin rallin SM-sarjan avanneessa osakilpailussa. Syynä hylkäykseen oli sääntörikkomus.

Tiippanan ralliauto alkoi kuluttaa teknisen vian vuoksi tavallista enemmän polttoainetta kisan toisena päivänä. Kisan viimeisellä, lähes 50 kilometriä pitkällä erikoiskokeella polttoaine loppui jo ennen maalia.

"Jouduimme lopulta työntämään auton pois maalialueelta, Jotta pääsimme pois erikoiskokeelta, meidän oli pakko tankata autoon polttoainetta. Se tapahtui sääntöjenvastaisella alueella."

"Säännöt ovat sääntöjä, ja niitä kunnioitamme, joten pulinat pois."

Tiippana oli ennen kahta viimeistä erikoiskoetta SM1-luokassa neljäs, alle kymmenen sekuntia kolmannesta sijasta jääneenä.

"Totta kai harmittaa, kun lopputulema on nolla pistettä, vaikka vauhti olisi riittänyt paljon parempaan. Mutta niellään pettymys, ja Mikkelin SM-rallissa yritetään uudelleen."

Luokka SM1:
1) Janne Tuohino-Markku Tuohino KR-Team ry Ford 2.08,02
2) Jarkko Nikara-Timo Hantunen SaaUA/JyvUA Mitsubishi +2.30,4
3) Jussi Vainionpää-Mika Juntunen OUA/KajUA Mitsubishi +4.33,4
4) Mikko Eskelinen-Arto Kapanen JyvUA/PetUA Mitsubishi +5.40,3
5) Roland Murakas-Kalle Adler KaUA Mitsubishi +5.42,3
6) Riku Tahko-Jan Lönegren PoSUA/TerUA Mini + 7.53,8
7) Ari Vihavainen-Jari Vainikka HeiUA/MhMK Mitsubishi + 9.05,1
8) Veli-Pekka Karttunen-Topi Luhtinen PiekUA Subaru + 9.06,1
9) Joni Mäkelä-Jaakko Vuokila NokUA/RoiUA Mitsubishi + 10.57,3
10) Jouko Tiri-Ari Haipus OUA Subaru + 12.01,5

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Mikael Korhonen 95 pistettä NHD (R5)
2. Teemu Asunmaa / Jani Salo 88 pistettä Alavuden UA (R5)
3. Juuso Metsälä / Matti Kangas 37 pistettä KeurUA (R5)
4. Mikko Heikkilä / Henri Arpiainen 37 pistettä MäntsMK (R5)
5. Esa Ruotsalainen / Jukka Ruotsalainen 36 pistettä SaarUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2020

1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi 16.-18.1.
2. SM Vaakuna-Ralli Mikkeli 7.-8.2.
3. SM Itäralli, Joensuu 28.-29.2.
4. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola 4.-5.9.
5. Pohjanmaa SM-Ralli, Seinäjoki 25.-26.9.

SM-sarja sosiaalisessa mediassa