Facebook Twitter Email Pinterest

Nikko johdossa yötauolle, Nikara ulos

21.02.2014 /

Joni Nikko kilpailun kärjessä, ennakkosuosikki Nikara ulos

Kuva: Toni Ollikainen

Joni Nikko oli päivän nopein ja kärjessä SM2-luokassa.

Ralli SM -sarjan toinen osakilpailu käynnistyi Mikkelissä yhdellä 14,99 km:n pituisella erikoiskokeella. Keli oli hyvä, tie jäinen ja kilparenkaan nasta puri hyvin, joten kuljettajat kehuivat olosuhteita kilvan.

Kilpailun nopein mies löytyi SM2-luokasta, ja hän oli Joni Nikko Mitsubishillä. Nikko jätti nopeimman SM1-luokan kuljettajan Ari Vihavaisen taakseen niukat 0,9 sekunnilla. Nikolla ei kuitenkaan omasta mielestään mennyt kaikki aivan putkeen.
"Ensimmäinen pätkä on aina vähän hankala, meinasi olla pari tilannetta, mutta selvittiin säikähdyksellä. Penkka pelasti onneksi. Kaiken kaikkiaan hyvä pito ja mukava pätkä", kertasi Nikko.
Karvan verran Nikolle jääneellä SM1-luokkaa johtavalla Vihavaisella ei ollut suuria huolia.
"Irtolunta oli tullut paljon kaarteisiin ja se aiheutti liukkautta. Tultiin kuitenkin hyvin läpi ja otettiin varmasti."

SM2-luokassa toiseksi ja kisassa kolmanneksi ylsi Juha Salo.
"Pumppaamisesta huolimatta meni lopulta aika hyvin. Luulin, että jäisin päivän tällä pätkällä", Salo pohti maalissa.

Salolla on matkaa johtavaan Nikkoon kuitenkin vain 2,8 sekuntia. SM1-luokan kakkoseksi ajoi Mikkelin oma poika, Jussi Tiippana, joka valitteli, että auto ei kulje lainkaan, jotain vikaa täytyy olla. Tiippana oli kokonaiskilpailussa neljäs.

Dramatiikkaa tälle pimeässä ajetulle erikoiskokeelle myös saatiin. Yhtenä ennakkosuosikkina kisaan lähtenyt SM1-luokan Jarkko Nikara ajoi ulos ja joutui keskeyttämään. "Meiltä hävisi lisävalot erikoiskokeen aikana, ja vain yksi valo jäi palamaan. Siinä pimeydessä tuli sitten yksi risteys täysin silmille ja puskettiin vain suoraan ulos. Samalla taittui pyörä alle", kertoi erikoiskokeelta tavoitettu Nikara.

Nikaralla on huomenna mahdollisuus jatkaa kisaa niin sanotulla Ralli 2 -säännöllä, mutta Nikara ei vielä pystynyt vahvistamaan, saadaanko auto kuntoon. Toinenkin SM1-luokan ennakkosuosikeista, Viron Karl Kruuda, oli vaisu ja jäi kovassa joukossa peräti yhdeksänneksi.
"Erittäin vaikea ajaa, tosi liukasta, Kruuda valitteli.
Hän tuli erikoiskokeella Nikaran perässä ja kertoi joutuneensa hidastamaan ulosajopaikassa.

Kaksivetoisista nopein oli SM3-luokan Henri Haapamäki, joka johtaa luokan kakkosena ajavaa Joonas Lindroosia 0,7 sekuntia. SM4-luokassa avausosakilpailussa jokaisen EK:n pohjat ajanut konkari Ville Hautamäki joutui yllättäen taipumaan, sillä luokan nopein oli Jarkko Savolainen, joka jätti Hautamäkeä 3,4 sekuntia.

Kilpailu jatkuu huomenna, ohjelmassa on kuusi erikoiskoetta. Ensimmäiselle erikoiskokeelle startataan klo 11:35. Viimeinen erikoiskoe käynnistyy klo 17:04, ja se on 23,7 kilometrin pituinen.

Tuloksia, Ralli SM osakilpailu 2/6 Mikkeli, ajettu 1/7 erikoiskoetta:
1) Joni Nikko - Jarno Ottman LaihUA/EspooUA lk. SM2 Mitsubishi 8.36,0; 2) Ari Vihavainen-Jani Vainikka HeiUA/MHMK lk. SM1 Mitsubishi +0,9; 3) Juha Salo - Marko Salminen KaUA/NoorUA/MK lk. SM2 Mitsubishi +2,8; 4) Jussi Tiippana - Henri Arpiainen MikUA lk. SM1 Mitsubishi +10,9; 5) Teemu Asunmaa - Tomi Ikonen AlavUA/NilUA lk SM2 Subaru +11,5; 6) Veli-Pekka Karttunen - Topi Luhtinen PiekUA lk. SM1 Subaru +13,1; 7) Jussi Vainionpää - Mika Juntunen OUA/KajUA lk. SM1 +15,2; 8) Esa Ruotsalainen - Enni Mälkönen SaaUA/LamUA lk. SM2 Mitsubishi +15,7; 9) Karl Kruuda - Martin Järveoja LievUA lk. SM1 Ford +19,3; 10) Kristian Kiviniemi - Matti Kangas ParkUA/LaihUA lk. SM2 Mitsubishi.
-
15. Henri Haapamäki - Juha Lummaa SAU/NokUA lk. SM3 Citroën +31,0
-
20. Jarkko Savolainen - Timo Kurppa PertUA lk. SM4 Honda +45,1

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Mikael Korhonen 95 pistettä NHD (R5)
2. Teemu Asunmaa / Jani Salo 88 pistettä Alavuden UA (R5)
3. Juuso Metsälä / Matti Kangas 37 pistettä KeurUA (R5)
4. Mikko Heikkilä / Henri Arpiainen 37 pistettä MäntsMK (R5)
5. Esa Ruotsalainen / Jukka Ruotsalainen 36 pistettä SaarUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2020

1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi 16.-18.1.
2. SM Vaakuna-Ralli Mikkeli 7.-8.2.
3. SM Itäralli, Joensuu 28.-29.2.
4. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola 4.-5.9.
5. Pohjanmaa SM-Ralli, Seinäjoki 25.-26.9.

SM-sarja sosiaalisessa mediassa