Facebook Twitter Email Pinterest

Juha Salo näytti kaikille menemisen mallia

24.02.2014 /

sm2_ss1_juhasalo.jpg

Hallitseva nelivetoluokan suomenmestari Juha Salo palautti rallimeiningin kerralla ennalleen voittamalla Mikkelissä ajetun Ralli SM -sarjan toisen osakisan, SM Vaakuna-rallin. Salon kommenteissa ennen kisaa ja ensimmäisten pätkien jälkeen kuului selvästi erittäin voimakas voitontahto. Vaikka mies oli varovainen lausunnoissaan ja kertoi ajavansa järkevästi vain luokkansa SM-pisteistä, ajo erikoiskokeilla kertoi muuta.
"No, pumppaamisesta huolimatta meni aika hyvin. Luulin, että jäisin kokonaisen päivän tällä pätkällä", kommentoi Salo ensimmäisen erikoiskokeen maalissa.

Joni Nikko nimittäin ajoi ykköselle pohja-ajan, Salo jäi Nikosta 2,8 sekuntia. Liekö johtunut pumppaamisestaan, mutta myös siitä, että SM1-luokan kuljettaja Jarkko Nikara oli ajanut ulos ja Salo, kuten Karl Kruudakin, joutui hiljentämään ulosajopaikassa.

SM2-luokan "nuorisojengi" Teemu Asunmaa, Esa Ruotsalainen ja Kristian Kiviniemi hävisivät 15-kilometrisellä avauspätkällä sekunnin molemmin puolin kilometrillä, joten vahvasti näytti siltä, että luokan voittotaistelu käydään Nikon ja Salon kesken.

Nikko tuli vielä kakkoserikoisokeellakin hyvin, sillä Salo taipui täälläkin peräti kolmen sekunnin verran. Eroa lauantaina ensimmäisen pätkän jälkeen oli Nikon hyväksi 6,5 sekuntia. Asunmaa oli kolmantena 17,9 sekunnin päässä ja Esa Ruotsalainen oli jäänyt jo reilut puoli minuuttia. Kaspar Koitla, joka voitti luokan Tunturissa, kohtasi teknisiä ongelmia ykköspätkällä ja sai vielä kaksi minuuttia aikasakkoakin, joten virolaisesta ei Mikkelissä ollut voittotaisteluun.

Kolmannella Salo otti sitten komennon kisassa. Nikko taisteli mahtavasti, eroa ei kertynyt kuin kaksi tai kolme sekuntia per pätkä, mutta sehän riitti kasvattamaan marginaalia pikku hiljaa. Viidennellä erikoiskokeella Nikko kertoi auton perän osuneen puuhunkin, mutta kello ei tuota paljoakaan rokottanut. Eroa Salon pohja-aikaan oli sillä kertaa vain 2,1 sekuntia, ja Nikko oli pätkän toiseksi nopein SM2-luokassa. Seitsemän erikoiskokeen jälkeen Nikko jäi Salolle 15,2 sekuntia. Salo oli myös koko kisan nopein kuljettaja. Mikkelin pistesaldolla Salo nousee pistetaulukossa viidenneksi, kun Joni Nikko nousi kärkeen 50 pisteen turvin.

Alavutelainen Teemu Asunmaa vakiinnutti alusta lähtien kolmannen paikan SM2-luokassa. Vain parilla viimeisellä erikoiskokeella oli nähtävissä, että Asunmaa jo varmisteli maaliin pääsyä.
"Meillä ei ole sijoituksen suhteen kiire mihinkään ja ajettiin ihan puhdas ajo. Varman päälle vain", kommentoi Asunmaa jo viitoserikoiskokeen maalissa. Neljäntenä oleva Kristian Kiviniemi oli jäänyt Asunmaasta viiden pätkän jälkeen jo yli kaksi minuuttia.
Asunmaalla kertyi lopulta eroa Saloon jo 1.42,4 ja Kiviniemi lienee onnistunut hieman kaventamaan aikaeroa Asunmaan varmistelevan ajo vuoksi. Maalissa eroa tällä kaksikolla oli minuutin verran. Atte Kivioja oli viides ja virolainen Kaspar Koitla kasvatti pistepottiaan kuudennen sijan tuomalla 10 pisteellä.

SM-pistetilanne luokassa SM2 osakisan 2/6 jälkeen.
1. Nikko Joni LaihUA 50,0 pistettä
2. Koitla Kaspar KaUA 47,5
3. Asunmaa Teemu AlavUA 32,5
4. Kiviniemi Kristian ParkUA 32,5
5. Salo Juha KaUA 25,0
6. Ruotsalainen Esa SaaUA 24,0
7. Burger Kees RiiUA 22,5
8. Cherkasov Evgeny RiiUA 21,0
9. Heikkilä Reijo NaSU 19,0
10. Kivioja Atte LahUA 11,0

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Jani Salo 107.5 pistettä Alavuden UA (R5)
2. Emil Lindholm / Mikael Korhonen 95 pistettä NHD (R5)
3. Mikko Heikkilä / Henri Arpiainen 61 pistettä MäntsMK (R5)
4. Esa Ruotsalainen / Jukka Ruotsalainen 51 pistettä SaarUA (R5)
5. Juha Salo / Pasi Kilpeläinen 49.5 pistettä Karkkilan UA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2020

1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi 16.-18.1.
2. SM Vaakuna-Ralli Mikkeli 7.-8.2.
3. SM Itäralli, Joensuu 28.-29.2.
4. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola 4.-5.9.
5. Pohjanmaa SM-Ralli, Seinäjoki 25.-26.9.

SM-sarja sosiaalisessa mediassa