Facebook Twitter Email Pinterest

Kopio Nuoren rallilupauksen MM-rallipalkinto jaossa SM Pohjanmaa-Rallin jälkeen

06.06.2014 /

SM Pohjanmaa-Rallin jälkeen se ratkeaa:

Nuorelle kuljettajalle palkintona kisakalusto MM-ralliin

sm3_ss7_samulivuorisalo.jpg - pienennettySM3 -luokassa on Lapuan kilpailun jälkeen katkolla iso palkinto nuorille kuljettajille. Kisan jälkeen 5 parhaan joukkoon SM-pisteissä yltäneet enintään 25-vuotiaat kuljettajat kutsutaan jo heti seuraavana maanantaina 16.6. Vierumäelle testitilaisuuteen, jossa arvovaltainen raati valitsee parhaat menestymisen mahdollisuudet omaavan tulevaisuudentähden. Testit painottuvat urheilijoiden fyysisiin ja psyykkisiin ominaisuuksiin, esiintymistaitoihin sekä nuotitukseen.

Voittaja saa heinäkuun lopun Neste Oil Ralliin alle AKK Sports Oy:n kustantaman R3-luokan Citroën DS3 R3T:n PrintSport-tiimin huollolla renkaineen päivineen. ENnen kisaa ajetaan myös kunnollinen testipäivä, että auto tulee tutuksi. Projektista tuotetaan oma ohjelmansa MTV MAX -kanavalle ja katsomoon.

Ralli SM:n luokka 3, jossa kilpaillaan FIA:n R1- ja R2-luokitellulla kalustolla, on muutaman viimeisen vuoden aikana ottanut paikkansa sarjan tiukimmat taistot tarjoavana luokkana.

Luokan tasaisuus, kuljettajien ikärakenne ja kaluston kansainvälisyys vaikuttivat juuri tämän luokan valikoitumiseen palkinnon saajaksi.

Osakilpailuissa on usein nähty SM3-luokan sekuntikamppailujen venyvän kilpailujen viimeisille erikoiskokeille ja palkintosijojen vaihtavan paikkaa ahkerasti. Kaudella 2013 huikeat 14 eri kuljettajaa pystyi nappaamaan erikoiskokeen pohja-ajan, mikä osaltaan kertoo luokan tasaisuudesta.

- SM3-luokan kuljettajat ovat keskimäärin nuorempia kuin muissa luokissa ja monilla heillä on vahva pyrkimys eteenpäin, aina kansainväliseen ralliammattilaisuuteen saakka. Kansallisen lajiliiton markkinointiyhtiönä AKK Sports haluaa olla osaltaan tukemassa tulevaisuuden tähtien syntymistä ja tasoittamassa nykyisin niin kovin kivikkoista polkua rallin MM-sarjaan, sanoo AKK Sports Oy:n toimitusjohtaja Tiina Lehmonen.

Sarjan kolmen ensimmäisen osakilpailun jälkeen luokan viiden kärkeen yltäviä ja ikärajan alle jääviä, ovat Henri Haapamäki, Samuli Vuorisalo ja Teemu Suninen. Luokassa on perinteisesti ollut tiukkaa ja nuorilla kuljettajilla sattuu ja tapahtuu. Todellisia lupauksia on vielä tungokseksi asti tämän viivan alapuolella, mm. Henri Kolsi on 0,5 pistettä viidennestä sijasta ja Max Vatanen 2,5 pisteen päässä. Kärjellä pitää kiirettä, jos meinaa pysyä kiinni elämänsä tilaisuudessa.

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Jani Salo 107.5 pistettä Alavuden UA (R5)
2. Emil Lindholm / Mikael Korhonen 95 pistettä NHD (R5)
3. Mikko Heikkilä / Henri Arpiainen 61 pistettä MäntsMK (R5)
4. Esa Ruotsalainen / Jukka Ruotsalainen 51 pistettä SaarUA (R5)
5. Juha Salo / Mikko Markkula 49.5 pistettä Karkkilan UA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2021

1) 15.-16.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 5.-6.2. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola
3) 28.-29.5. SM Länsirannikon ralli, Varsinais-Suomi
4) 18.-19.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 4.-5.9. SM Ralli Oulu
6) 1.-2.10. Kokkolan UA 60-v SM Juhlaralli

SM-sarja sosiaalisessa mediassa