Facebook Twitter Email Pinterest

SM Ralli Turku tarjoaa paljon koettavaa

20.08.2014 /

B-sisters_ralliauto_netti.jpg

B-Sisters (Isabella ja Bettina) esiintyvät rallin lähdössä ja maalissa.

Elokuun viimeisenä viikonloppuna, 29.-30. päivinä, Turun ympäristössä ajettava, Ralli SM -sarjan viimeistä edellinen (5/6) osakilpailu on kaksipäiväinen kahdeksan erikoiskokeen kilpailu. Viimevuotiseen tapaan ralli alkaa perjantaina kello 19.45 Turun Kauppatorilta, mistä kilpailijat suuntaavat kohti illan kolmelle erikoiskokeelle. Näistä ainakin viimeinen erikoiskoe alkaa auringonlaskun jälkeen, joten pimeissä olosuhteissa ajettava erikoiskoe on sarjan kuljettajille harvinaista herkkua. Yhdeksän vuoden tauon jälkeen reittiin on saatu yksi Turun alueen vaativimmista ja kiinnostavimmista erikoiskokeista. Kun tämä toteutui, perjantaille saatiin kolme erikoiskoetta, viime vuonna niitä oli kaksi.

Kauppatorilla tapahtuu ennen kilpailua alkua kaikenlaista, mm. karaokea on mahdollista päästä laulamaan kaikelle kansalle. B-Sistersien esiintyminen alkaa perjantaina klo 19.00 ja lauantaina klo 17.00. Kilpailun suojelijana toimii Turun kaupunginjohtaja Aleksi Randell. Rallia on rakennettu Hybridi Citroënilla ympäristöä kunnioittaen.

Viime vuonna pitkän sateettoman kauden jälkeen erikoiskokeilla autoista ilmaan nouseva pöly oli monelle liikaa. Keskeytyksiä ja ulosajoja tuli paljon johtuen huonosta näkyvyydestä. Nyt näyttää ainakin tässä vaiheessa vielä paremmalta. Vettä on satanut paljon, toivottavasti vielä kisaa edeltävinä päivinäkin, mutta toivottavasti sitten kisapäivänä säästytään kastumiselta.

Kuljettajien suomenmestaruudesta ajetaan neljässä luokassa, lisäksi tiimit kilpailevat omasta. Sarjan aloitus- ja päätösrallissa SM-pisteet jaetaan puolitoistakertaisina. Pistetilanteissa vain SM4-Super2-luokassa Ville Hautamäki on nykäissyt reippaamman etumatkan, muissa luokissa on todella tasaista. Mitaleille pääsemiseksi vaaditaan Turussakin onnistunut suoritus. Kun Tampereella SM-pisteet jaetaan puolitoistakertaisina, näyttää vahvasti siltä, että mitalien saajat ratkaistaan vasta viimeisessä osakisassa.

TERVETULOA TURKUUN!

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Jani Salo 107.5 pistettä Alavuden UA (R5)
2. Emil Lindholm / Mikael Korhonen 95 pistettä NHD (R5)
3. Mikko Heikkilä / Henri Arpiainen 61 pistettä MäntsMK (R5)
4. Esa Ruotsalainen / Jukka Ruotsalainen 51 pistettä SaarUA (R5)
5. Juha Salo / Pasi Kilpeläinen 49.5 pistettä Karkkilan UA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2020

1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi 16.-18.1.
2. SM Vaakuna-Ralli Mikkeli 7.-8.2.
3. SM Itäralli, Joensuu 28.-29.2.
4. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola 4.-5.9.
5. Pohjanmaa SM-Ralli, Seinäjoki 25.-26.9.

SM-sarja sosiaalisessa mediassa