Facebook Twitter Email Pinterest

Juha Salo uudella autolla voittoon SM Vaakuna-Rallissa

21.02.2015 / Juha Salo uudella autolla voittoon SM Vaakuna-Rallissa

sm1_ss3_salo.JPG

Uudella Peugeot 208 T16 R5 -kilpa-autolla rallin SM-sarjan Mikkelin osakilpailuun lähtenyt Juha Salo valloitti SM Vaakuna-Rallin kärkipaikan ja on nyt voittanut kummatkin kauden ajetut kilpailut. Haasteellisissa olosuhteissa ajettu kilpailu saatiin vietyä tyylikkäästi läpi, vaikka viimeinen erikoiskoe jouduttiinkin perumaan tien huonon kunnon takia.

Rallin ja SM1-luokan voittanut Salo jätti lopulta selvän eron toiseksi tulleeseen Ari Vihavaiseen, joka jäi reilut 20 sekuntia Salosta. Kolmanneksi luokassa ajoi Teemu Suninen, jonka ero voittaja Saloon oli lopulta reilut 26 sekuntia. Suorituksellaan Salo osoitti uuden Peugeotin olevan heti voittaja-auto. Voittaja oli syystäkin tyytyväinen rallin jälkeen.

- Uusi auto näytti heti kyntensä. Ei tämä ihan virheetön päivä meiltä ollut, mutta hieno ja iso voitto Peugeotille heti ensimmäisessä rallissa. Paljon on vielä opettelua ja opiskelua, jotta jatkossa pystyn käyttämään auton koko potentiaalin. Paikka paikoin ajoin jo sellaista kyytiä, jota tällaisella autolla pitääkin ajaa. Makea peli kaiken kaikkiaan ja seuraavaan rallin Seinäjoelle lähdetään ehdottomasti voittamaan, Salo kertoi.

SM2-luokassa kamppailu kärkisijoista päättyi lopulta Teemu Asunmaan hyväksi ja luokkavoittoon. Lähimmäksi Asunmaata pääsi Joni Nikko, jonka ero kärkeen oli lopulta 14,3 sekuntia. Kolmanneksi luokassa ajoi Kristian Kiviniemi, joka jäi lähes minuutin voittoon ajaneelle Asunmaalle.

SM3-luokassa Jari Huttunen pääsi juhlimaan ensimmäistä SM-sarjan osakilpailuvoittoa. Huttunen jätti toiseksi tulleen Jaro Kinnusen lopulta 37,3 sekunnin päähän ja kolmanneksi tulleen Ville-Markus Marttisen yli puolentoista minuutin päähän.

Paluun SM-ralleihin tehnyt Joonas Lindroos valloitti SM4-luokan lähes puolen minuutin erolla Jarkko Savolaiseen. Lindroosin ja Savolaisen lisäksi luokan kolmen kärjen täydensi Esa Ruotsalalainen, joka jäi lopulta vajaat 40 sekuntia Lindroosille.

Ralli SM -sarja jatkuu Seinäjoella SM Pohjamaa-rallilla kahden viikon kuluttua 6.-7. maaliskuuta.

Kuva: Toni Ollikainen

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 85 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 72 pistettä SAU (Rally2)
3. Juha Salo / Kristian Temonen 67 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
4. Jari Huttunen / Antti Haapala 65 pistettä KiuUA (R5)
5. Niclas Grönholm / Antti Linnaketo 37 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2023

1) 12.-14.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 3.-4.2. IsoValkeinen SM-Ralli Kuopio
3) 3.-4.3. SM Jyväskylän Talviralli, Jyväskylä
4) 19.-20.5. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 16.-17.6. SM Itäralli, Joensuu
6) 11.-12.8. SM-Ralli, Lahti
7) 29.-30.9. SM-Ralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa