Facebook Twitter Email Pinterest

Juho Hänninen

10.06.2006 / Juho Hänninen

Kesän SM-rallikauden avannut SM-Waltikka-ralli ei sujunut Punkaharjun Juho Hännisen nuottien mukaisesti. Ison N-ryhmän SM-pistejohdossa ralliin startannut Hänninen joutui taipumaan kilpailussa ryhmänsä neljänneksi, joka tiesi samalla sitä, että SM-pisteiden kärkitila vaihtui kolmanteen sijaan.

- Eipä tämä kisa ollut mikään riemumarssi Uralille, Hänninen letkautti SM-Waltikka-rallin maalissa.

- Kolmelle ensimmäisellä erikoiskokeelle valitsin seokseltaan liian kovat renkaat. Ne eivät edes kuluneet, saati pitäneet. Sen jälkeen vauhdin puute oli lähinnä omaa arkailua. Pojat ajoivat todella hyvin, Hänninen jakoi tunnustusta kilpakumppaneilleen.

SM-Waltikka-rallin jälkeen taistelu ison N-ryhmän mestaruudesta tiivistyi entisestään. Ryhmän kärkikolmikko on nyt ainoastaan kolmen pisteen sisällä toisistaan.

- Seuraavassa kisassa Kuusankoskella saa työntää ihan oikeasti tosissaan, jos aikoo voittaa. Jo täällä menimme aika ajoin jo aivan riskirajoilla. Rallin viimeisen erikoiskokeen tulos (yleiskilpailun neljäs) oli tyydyttävä, mutta parempaan olisi tänään pitänyt pystyä.

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 122 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 120 pistettä KiuUA (R5)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 119 pistettä SAU (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 119 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 51 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa