Facebook Twitter Email Pinterest

Juho Hänninen

06.07.2006 / Juho Hänninen

Ison N-ryhmän SM-pisteissä kolmantena ajava RRE-tiimin Juho Hänninen starttaa kartanlukijansa Marko Sallisen kanssa ensi lauantaina kesäkauden toiseen SM-ralliin Kuusankoskella ryhmävoitto mielessä. Ison N-ryhmän SM-sarjassa piste-erot ovat tällä hetkellä minimaaliset, sillä ryhmän kärkikolmikko ajaa vain kolmen pisteen sisällä toisistaan.

- Jos aion tänä vuonna ajaa mestaruudesta niin se vaatii voittoa Kuusankoskelta. Ensimmäinen tavoitteeni on kuitenkin ajaa erikoiskoeajat sellaiselle tasolle, jolla voitosta voi yleensäkin kilpailla. Edellisessä SM-rallissa Valkeakoskella olimme kärjestä ehdottomasti liian kaukana.

- Helppoa voittaminen ei tule olemaan. Isossa N-ryhmässä moni kuljettaja ajaa todella hyvää vauhtia, mutta pakko on tosissaan yrittää, ja sen myös aion tehdä, Hänninen suunnittelee.

Kymenlaakson tunnetusti vaativilla sorateillä ajettava reitti on lähes tulkoon sama kuin vuosi sitten. Kilpailijoilla on edessä seitsemän erikoiskoetta, joista kaksi ajetaan kahdesti. Rallin keskitetty huoltoparkki sijaitsee Kouvola-Mikkeli -tien varrella Tuohikotissa.

- Tutusta reitistä on jonkin verran hyötyä kun on jo kertaalleen ajanut tiet nuotista. Tosin sama hyöty on myös pahimmilla kilpakumppaneillani.

Reitti on nopea ja se on viety hyväpintaisille teille, joilta löytyy vauhtia ja myös irtosoran muodossa liukkautta. Viikonlopuksi on luvattu myös 30 asteen ylittävää hellekeliä.
- Autossa on takuuvarmasti erittäin kuuma, mutta korkean lämpötilan takia myös rengasvalinnat pitää miettiä huolella, Hänninen toteaa.

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 122 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 120 pistettä KiuUA (R5)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 119 pistettä SAU (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 119 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 51 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa