Facebook Twitter Email Pinterest

Jukka Ketomäki

10.07.2006 / Jukka Ketomäki

Ketomäki Subaru Challengen mestariksi

Helteisissä olosuhteissa ajettu SM O.K. Auto -ralli tarjosi monta eri jännitysnäytelmää. Ketomäki Rally Team lähti kilpailuun varmistamaan kauden 2006 Subaru Challengen ykköstilaa. Sarjavoiton varmistamiseksi Ketomäen pitäisi saalistaa kolme pistettä enemmän kuin hänen pahin kilpailijansa Teemu Laatunen.

- Nyt pidetään järki päässä ja seurataan tilannetta päivän mittaan, yritetään hoitaa homma kotiin, Ketomäki suunnitteli ennen kisaa.

SM-sarjassakin hienosti neljättä tilaa pitävä Ketomäki starttasi auringon kuumentamille sorateille tiukasti. Pelin henki alkoi selvitä heti alusta alkaen Ketomäen kamppaillessa Teemujen (Armisen Ja Laatusen Kanssa) sijoituksista.

- Teimme auton säätöihin pieniä muutoksia ennen kisaa, mutta ne eivät oikein toimi käytännössä ja vauhtia jää vähän puuttumaan. Tänään emme ehdi poikien kyytiin, mutta yritetään kamppailla Laatusen kanssa loppuun asti, Jukka vakuutti enteellisesti kisan huoltopaikalla.

Tilanteet kilpailussa vaihtuivat tiuhaan tahtiin ja rallissa koettiin lukuisia rengasrikkoja ja ulosajoja. Tilanne myös isossa N-ryhmässä sahasi edestakaisin päivän mittaan, mutta Subaru Challengen osalta tilanne oli Ketomäen osalta hankala ennen rallin päättäneitä kahta viimeistä erikoiskoetta.

- Tämänhetkinen sijoituksemme ei riitä, sillä meidän pitäisi olla Laatusta edellä. Hän jahtaa Armisen ykköstilaa ja me olemme häntä neljätoista sekuntia perässä, tiukkaa on, mutta yritetään rypistää.

Kilpa-autoilussa on joskus onnella ja epäonnella iso osuus, kun lopputuloksia ratkotaan. Ralli toiseksi viimeisellä erikoiskokeella Laatunen menetti kahdeksan minuuttia rengasrikkoon ja kun viimeinen erikoiskoe ei tuonut enää muutoksia tuloslistoihin oli Ketomäki varma mestari.

- Olipa tiukka päivä, ajoimme kuutospätkällä Mikkosen pölyssä, hänen kärsittyään ongelmista. Olin silloin varma, että tämä ei tänään onnistu. Harmittaa vähän Teemun puolesta, että ratkaisu tuli tällä tavalla, mutta toisaalta on meilläkin mennyt yksi SM-mitali vähän vastaavalla tavalla muutamia vuosia sitten. Olo on nyt helpottunut ja tämä avaa mahdollisuuksia uusille suunnitelmille loppukaudeksi, Ketomäki kertoo arvoituksellisesti.

Kovan kilpailun jälkeen Ison N-ryhmän voiton vei Juha Salo Mitsubishillaan ja rallin yleiskilpailun voitti Sebastian Lindholm, Kosti Katajamäen koettua teknisiä ongelmia rallin viimeisellä erikoiskokeella.

Subaru Challenge pistetilanne 6/8 osakilpailun jälkeen:
1. Jukka Ketomäki, 48
2. Teemu Laatunen, 27
3. Teemu Arminen, 25
4. Petri Lehtovirta, 16
5. Natalie Barratt, 11
6. Timo Pulkkinen, 11
7. Lauri Riipinen, 2

www.subaru.fi/challenge
www.tommimakinen.com

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa