Facebook Twitter Email Pinterest

Juha Salo

01.10.2006 / Juha Salo

SM-rallikauden päätöskilpailua Hyvinkäällä kaasuteltiin tänään yhdeksän erikoiskokeen verran. Isossa N-ryhmässä siirryttiin yötauolle Mitsubishi-kuljettaja Juha Salon johdolla. Kamppailu mestaruudesta jatkuu kuumana, sillä vielä tänään ei löytynyt ratkaisua kultamitalin kohtaloon.

Salon ja kartturi Mika Stenbergin kolmannen peräkkäisen N-ryhmän mestaruuden saavuttaminen vaatii voiton Hyvinkäältä. Tällä hetkellä mestaruuden syrjässä kiinni oleva, niin ikään Mitsubishi Ralliart Finlandin väreissä ajava Jari Ketomaa ei saisi Salon voittaessa sijoittua neljättä sijaa paremmin.

Lauantain yhdeksän pikataipaleen jälkeen taistelupari Salo - Ketomaa on sijoilla yksi ja kolme. Avauspäivän jälkeen kakkosena on myös mestaruusmahdollisuudet omaava Juho Hänninen.

Salo mittautti tänään pariin otteeseen ajetuista pätkistä viidesti ryhmän kärkiajan. Karkkilalaispilotti ei kuitenkaan ollut kisapäiväänsä täysin tyytyväinen.

- Ensimmäisellä lenkillä ei oikein kulkenut. Vääränlaiset rengasvalinnat haittasivat menoa. Toiseen kertaan ajettuna pätkät sujuivat viimeistä ek:ta lukuun ottamatta hyvin. Siellä junttasin kiveen muutamaan otteeseen. Vanne piti hirveää pauketta ja jouduin löysäämään. Onneksi pääsimme huoltoon, vaikka keskeytys oli lähellä, Salo huokaisi huoltopaikalla.

Viimeisellä erikoiskokeella Salo hukkasi muutaman sekunnin verran etumatkaansa. Hänninen on nyt 7,1 sekuntia perässä. Huomenna kolmannelta tilalta jatkava Ketomaa jäi jo 31,4 sekuntia.

Ralli jatkuu huomenna kello 9.39. Autokunnilla on edessään seitsemän erikoiskoetta. Matkaan startataan tämän päivän tulosjärjestyksessä.


Tiedotus:
Mari ja Mervi Salonen
GSM 040 577 8748
Fax (02) 565 748
tiedotus@saloracing.net

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 122 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 120 pistettä KiuUA (R5)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 119 pistettä SAU (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 119 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 51 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa