Facebook Twitter Email Pinterest

Marko Kakko

26.01.2007 / Marko Kakko

Kausi käynnistyy viikonloppuna Rovaniemellä

Marko Kakko, 29, on positiivisen odottavalla mielellä rallin SM-sarjan kynnyksellä. Kilpailukausi alkaa perjantaina Rovaniemen Arctic Lapland -rallissa, ja Salon Urheiluautoilijoita edustava koskelainen uskoo palaavansa takaisin ison N-ryhmän kärkitaisteluihin. Kakko jatkaa kilpauraansa jo viime kaudesta tutuksi tulleella Mitsubishi Lancer Evo IX -autolla.

- Fiilis on odottavainen ja hyvä. Auton testikilometrit ovat aika vähässä kelien vuoksi, mutta muuten kaikki on tällä hetkellä "viimeisen päälle", Kakko kuvailee.

Viikonlopun kilpailussa ajetaan kaksi päiväkohtaista SM-kilpailua. Rallitiet Napapiirillä ovat loistavassa kunnossa.

- Kunnon talviralli on edessä ja tienpohjat ovat kovassa jäässä. Hieno päästää menemään, Kakko hykertelee.

- Pari edellistä vuotta Lapissa on mennyt vähän alakanttiin. Jos nyt tulisi parempi onnistuminen, niin olisi ihan eri tilanne katsoa sitten pitkää kautta eteenpäin. Koko kauden tulostavoitteet asetan vasta tämän avauskisan jälkeen, Kakko sanoo.

Kakon kartanlukijana toimii Pasi Hedman. Kaksikon lähtönumero perjantaina iltapäivällä alkavana kilpailuun on 14

Miiro Koivula
0400539100

Pisteet top 5

1. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 130 pistettä MäntsMK (Rally2)
2. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 129 pistettä NHD (R5)
3. Egon Kaur / Silver Simm 105 pistettä Viro (R5)
4. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 97 pistettä Alavuden UA (R5)
5. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 58 pistettä PR-Racing (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2023

1) 12.-14.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 3.-4.2. IsoValkeinen SM-Ralli Kuopio
3) 4.-5.3. SM Jyväskylän Talviralli, Jyväskylä
4) 19.-20.5. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 16.-17.6. SM Itäralli, Joensuu
6) 11.-12.8. SM-Ralli, Lahti
7) 29.9.-1.10. SM-Ralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa