Facebook Twitter Email Pinterest

Toni Klemets

29.01.2007 / Toni Klemets

Toni Klemets piti hyvää vauhtia yllä SM-sarjan avanneessa Arctic Lapland -rallissa Rovaniemellä. Turkulainen saalisti avauskisan neljännellä sijallaan 6,5 ison N-ryhmän SM-pistettä perjantaina, mutta toinen osakilpailu lauantaina päättyi kiusallisesti keskeytykseen. Mitsubishi Lancer Evo IX -kuski nappasi silti avausviikonlopun jälkeen sarjan kuudennen sijan.

- Perjantai oli ihan kohtuullinen esitys. Ajo luisti vaikka ajotaukoa olikin tosi paljon. Nyt tiedetään mikä on meidän vauhti, ja millä tavalla saadaan vielä lisää sekunteja pois. Ei hätää, ja on toivoa, että saadaan tästä ihan hyvä kausi, Klemets ruoti.

Klemets ja kartanlukija Jani Laaksonen taistelivat pitkään ryhmän palkintokorokesijastakin, mutta kolmas sija jäi perjantaina lopulta vain 4,3 sekunnin päähän. Lauantaina kaksikon kisa päättyi Napapiirillä moottorivaurioon.

- Moottori hajosi. Se kävi kyllä, mutta katsoimme järkevämmäksi keskeyttää. Ihan ei ole varmuutta mitä tapahtui, mutta ilmeisesti yhteen mäntään tuli reikä. Sitä ennen ajorytmi oli kohdallaan ja ajo meni kokoajan parempaan suuntaan, Klemets sanoi.

Perjantaina ison N-ryhmän nopein oli Kosti Katajamäki ja lauantaina hallitseva suomenmestari Jari Ketomaa. SM-sarja jatkuu vajaan kolmen viikon Nilsiän Tahkolla.

Miiro Koivula
0400539100

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa