Facebook Twitter Email Pinterest

Juha Salo voitti Mikkelin SM-rallitrillerin

27.02.2016 / Sami Kolsi

(Juha Salon voittoputki on nyt kahden osakilpailun mittainen. Kuva: Taneli Niinimäki)

Rallin SM-sarjan toinen osakilpailu Mikkelissä päättyi Karkkilan UA:ta edustavan Juha Salon voittoon. Salo taisteli kiivaasti rallin voitosta saarijärveläisen Jarkko Nikaran kanssa, mutta taistelu loppui erikoiskokeen kuusi jälkeen Nikaran keskeytykseen.

Ei Salo Nikaran keskeytyksenkään jälkeen aivan ilmaiseksi voittoon ajanut, vaan norjalainen, 19-vuotias Ole Christian Veiby antoi painetta Salolle aina viimeisille metreille asti. Rallin junioreiden MM-sarjasta paremmin tuttu Veiby jäi lopulta vain 2,3 sekuntia hallitsevasta SM1-luokan suomenmestarista. Kolmanneksi SM1-luokassa ajoi kotiteillään kurvaillut Ari Vihavainen, jonka ero Saloon kasvoi lopulta yli 40 sekuntiin.

SM1-luokan sarjapisteissä ylivoimaisessa kärjessä Mikkelin jälkeen oleva Salo oli syystäkin hyvällä tuulella rallin jälkeen.

- On ollut kyllä tapahtumarikas päivä. Aika tiukille meni vielä viimeisellä erikoiskokeella, kun himmasin vauhtia lopussa Nikaran keskeytyksen jälkeen. Norjalainen Veiby vetikin sitten maksimia viimeiset pätkät ja pääsi vähän liiankin lähelle. Onneksi ero riitti, voittaja Salo kertoi huojentuneena rallin maalissa.

Rallin SM-sarja jatkuu kauden kolmannella osakilpailulla, Tahko-Rallilla, Kuopiossa 11.-12.3.2016.

Epäviralliset tulokset, Ralli SM -osakilpailu 2/6, SM Vaakuna-Ralli, 26.-27.2.2016, Mikkeli

SM1-luokka
1) Juha Salo 57.14,0; 2) Ole Christian Veiby + 2,3; 3) Ari Vihavainen + 40,7; 4) Mikko Eskelinen + 2.30,2; 5) Ville Ruokanen + 3.21,7

SM2-luokka
1) Teemu Asunmaa 58.25,2; 2) Juha Koljonen + 3.16,8; 3) Ville Hautamäki + 3.16,8; 4) Tuomo Hassinen + 3.23,7; 5) Takamoto Katsuta + 5.10,3

SM3-luokka
1) Juuso Nordgren 1.02.45,9; 2) Jukka Korhonen + 42,9; 3) Anssi Rytkönen + 1.00,3; 4) Pyry Ovaska + 1.32,7; 5) Taisko Lario + 1.44,2

SM4-luokka
1) Joonas Lindroos 1.01.59,4; 2) Esa Ruotsalainen + 4,0; 3) Emil Lindholm + 1.56,5; 4) Petri Itkonen + 6.40,3; 5) Kimmo Immonen + 7.13,9

Epäviralliset SM-pisteet 2/6 osakilpailun jälkeen:

SM1-luokka
1. Juha Salo 62,5
2. Mikko Eskelinen 34,5
3. Jussi Vainionpää 27

SM2-luokka
1. Teemu Asunmaa 62,5
2. Juha Koljonen 45
3. Ville Hautamäki 25,5

SM3-luokka
1. Anssi Rytkönen 52,5
2. Pyry Ovaska 40
3. Miika Hokkanen 28,5

SM4-luokka
1. Esa Ruotsalainen 40,5
2. Jesse Turunen 37,5
3. Jussi Teppo 27 

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 159 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 114 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 97 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Jari Liiten / Per Almkvist 64 pistettä S (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 61 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2026

    1. 16.-17.1. SM Mikkeli Ralli, Mikkeli
    2. 29.-31.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 27.-28.2. SM Riihimäki Ralli, Riihimäki
    4. 22.-23.5. SM Imatra Ralli, Imatra
    5. 12.-13.6. SM Jyväskylän Kesäralli, Jyväskylä
    6. 14.-15.8. SM Ralli Kitee, Kitee
    7. 25.-26.9. SM Porvoo Ralli, Porvoo

SM-sarja sosiaalisessa mediassa