Facebook Twitter Email Pinterest

Juuso Nordgren, Pyry Ovaska ja Miika Hokkanen rallin Tulevaisuuden Tähti -finaaliin

11.06.2016 / Terhi Heloaho

Suomalaisen rallin Tulevaisuuden Tähti 2016 finaaliin valikoitui tänään ajetun Ralli SM -kauden neljännen osakilpailun, Enset Oy SM-rallin myötä kolme nuorta kuljettajaa, Juuso Nordgren, Pyry Ovaska ja Miika Hokkanen. Finaaliin päästäkseen kuljettajien tuli olla 25-vuotiaita tai nuorempia ja yltää SM-pisteissä viiden parhaan joukkoon nyt ajetun kauden neljännen osakilpailun jälkeen. 

Miika Hokkanen on 20-vuotias Lahtelainen. Hän on aloittanut autourheilu-uransa 15-vuotiaana rallisprintissä, siirtyi siitä ralliin, ajoi puolisen vuotta Junioreiden SM-sarjaa ja siirtyi viime kaudella Rallin SM -sarjaan. Tällä kaudella hän on SM3-luokassa sarjapisteissä viidentenä, joka riittää nostamaan hänet mukaan Tulevaisuuden Tähti -finaalin. 

Hokkasen tunnelmat olivat tämän päiväisen kisan jälkeen hieman kaksijakoiset, sillä kisa jäi kesken EK7:lla ulosajoon:

- Tuli risteys silmille ja siltä osin on kyllä huonot fiilikset. Mahtava yllätys oli, että keskeytyksestä huolimatta hyvin sujunut alkukausi piti pistesaldon hyvänä ja se riittikin Tulevaisuuden Tähti -finaaliin, autonsa viereltä ulosajopaikalta tavoitettu Hokkanen riemuitsi.

- En ole erityisesti valmistautunut juuri Tulevaisuuden Tähti -finaalia varten, vaan teen ralliuraani johdonmukaisesti ja treenaan ja hoidan kaiken muunkin mahdollisimman hyvin, Hokkanen valotti suhtautumistaan Tulevaisuuden Tähti-kisaan. 

Finaalin ylsi myös Pyry Ovaska, 21-vuotias seinäjokelaiskuljettaja joka sijoittui tämän päivän kisassa yhdenneksitoista, mutta sarjapisteet riittivät onnistuneen alkukauden myötä sarjassa neljänneksi. Ovaskalla on nuoresta iästään huolimatta jo monipuolinen autourheilu-ura. Hän ajoi kartingia 8 vuotta Suomessa ja kansainvälisesti, paras sijoitus oli MM-hopea vuonna 2011 luokassa U18. Sen jälkeen Ovaska ajoi radalla V1600-vakioautoluokkaa ja siirtyi ralliin heti ajokortti-iän saavutettuaan.

-  Kyllä voi sanoa, että Tulevaisuuden Tähti -titteli on ollut tämän vuoden päätavoite ja kaikki on edennyt kuten pitääkin, kun ollaan finaalissa. En lähde kuitenkaan tuulettamaan tässä vaiheessa, sillä valintahan on vielä täysin tekemättä, Ovaska pohdiskeli. 

Tämän päivän Enset Oy SM-rallin SM3-luokan suvereeni voittaja, 19-vuotias Juuso Nordgren ylsi sarjapisteissä kolmanneksi ja näin mukaan finaaliin. Hän on myös ajanut kartingia, kuusivuotiaasta saakka. Sen jälkeen hän siirtyi rallisprintiin ja sen jälkeen rallin nuorten luokkan. Hän voitti Rallin junioreiden SM-sarjan kaudella 2015 ja ajaa nyt ensimmäistä täyttä Ralli SM-kauttaan. Nuottikisoja on kertynyt vasta kuusi.

- Tämän kauden tavoite on selkeästi ollut tämä Tulevaisuuden Tähti -kisa, se on paljon isompi juttu kuin mikään SM-mitali, Nordgren ilmoitti määrätietoisesti. 

Valmistautumisessa hänellä on ollut haasteita, sillä kevään vaivannut mykoplasma on verottanut fyysistä treenaamista.

- Olen nyt kuitenkin saanut kuukauden verran jo treenata täysipainoisesti ja tämä kisa näytti ainakin siltä että aletaan olla ihan hyvässä iskussa, kertoi Nordgren.

Tulevaisuuden Tähti -finaali käynnistyy huomenna, sunnuntaina Vierumäen urheiluopistolla, jossa kuljettajat käyvät läpi psyykkiset testit ja nuotituskokeen, jonka vetää rallivalmentaja Jouni Ampuja. Sen jälkeen finalistit suunnistavat Tahko Spa Training Centeriin, jossa jatketaan fysiikkatesteillä ja juryn haastatteluin. Juryyn kuulu urheilualan kokeneita osaajia: Jani Backman, Neste Rallin Promoottori, Sebastian Lindholm, ralliautoilija ja testausekspertti, Erik Veiby, rallimanageri (Norja) sekä Jarmo Riski, mm. hiihdon valmennustehtävissä maajoukkuetasolla toiminut valmennusasiantuntija. 

Tulevaisuuden Tähti -voittaja saa palkinnokseen heinäkuun lopussa ajettavaan rallin MM-sarjan osakilpailuun Neste Ralliin, osallistumisen Junior WRC-luokassa ja kisaan Citroën DS3 R3T -auton tiimipalveluineen. Tulevaisuuden Tähti kilpailun järjestää Autourheilun lajiliiton markkinointiyhtiö, AKK Sports Oy yhdessä kumppaniensa Checkout, Matka-agentit, Michelin ja Rallivakuutus kanssa.

Kuva: Taneli Niinimäki

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Mikael Korhonen 95 pistettä NHD (R5)
2. Teemu Asunmaa / Jani Salo 88 pistettä Alavuden UA (R5)
3. Juuso Metsälä / Matti Kangas 37 pistettä KeurUA (R5)
4. Mikko Heikkilä / Henri Arpiainen 37 pistettä MäntsMK (R5)
5. Esa Ruotsalainen / Jukka Ruotsalainen 36 pistettä SaarUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2020

1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi 16.-18.1.
2. SM Vaakuna-Ralli Mikkeli 7.-8.2.
3. SM Itäralli, Joensuu 28.-29.2.
4. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola 4.-5.9.
5. Pohjanmaa SM-Ralli, Seinäjoki 25.-26.9.

SM-sarja sosiaalisessa mediassa