Facebook Twitter Email Pinterest

Teemu Asunmaalle Enset Oy SM-rallista kauden neljäs voitto

14.06.2016 / Jani Kekoni

Hallitseva Ralli SM-sarjan Suomenmestari sekä Nelivetomies -tittelin omaava alavutelainen Teemu Asunmaa ja hänen jyväskyläläinen kartanlukija Jonne Halttunen ajoivat näytöstyyliin kilpailukauden neljännen SM2-luokan voiton ja täydet sarjapisteet Ralli SM-sarjan kauden neljännestä ja samalla sorakauden ensimmäisestä osakilpailusta.
 
Tuotantoautoon pohjautuvalla Subaru Impreza WRX STi autolla luokkapohjat kaikille kilpailun yhdeksälle erikoiskokeelle ajanut kaksikko saapui maalilipulle yleiskilpailun kolmanneksi nopeimpana. Täysien SM-pisteiden myötä Hannus' Rally Teamin tähtikuljettaja johtaa SM2-luokkaa huikealla 57½ SM-pisteen erolla kun ajamatta on vielä kaksi SM-osakilpailua.
 
Ensimmäisestä pikataipaleesta lähtien Asunmaan tavoitteena oli SM2-luokan voiton lisäksi kiusata ns. Superautojen luokan kanssakilpailijoita. 115 erikoiskoekilometrin ja kaikkien toteutuneiden tavoitteiden jälkeen Asunmaa ja Halttunen olivat tyytyväisiä miehiä - varsinkin kun seuraavassa SM-osakilpailussa heille riittäisi perussuoritus toisen peräkkäisen Suomenmestaruuden varmistamiseksi.
 
Menestystä janoavana autourheilijana Asunmaa silti tietää, että henkseleiden paukutteluun ei ole varaa, koska moottoriurheilussa voi
sattua mitä tahansa ja varmaakin varmempi johtoasema voi huonolla tuurilla sulaa käsiin. Silti urallaan jo kolme SM-mitalia sekä Nelivetomies-tittelin napannut yrittäjä huokuu itseluottamusta ja tietää reseptin uransa toisen SM-kuninkuusluokan kirkkaimman mitalin saavuttamiseksi.
 
- Kilpailua edeltäneillä testierikoiskokeilla saimme entisestään parannettua vauhtiamme, joka näkyi Sastamalan ja Huittisten ympäristössä ajetun SM-rallin kaikissa erikoiskoeajoissamme. Kartanlukijani Jonne Halttusen kanssa teimme virheetöntä työtä ja se palkittiin tavoitteidemme mukaisilla tuloksilla. Lisäksi kun huoltotiimini piti automme moitteettomassa kunnossa ja yhteistyökumppanit saivat ansaitsemaansa näkyvyyttä niin voidaan sanoa, että tämä oli osaltamme neljäs täydellisesti sujunut SM-ralli - Paremmin ei juurikaan olisi voinut millään osa-alueella mennä, Asunmaa kertoo.
 
- SM-pistetilanne on kannaltamme 5½ pistettä vaille valmis. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että elokuun puolivälissä lähdemme
varmistelemaan Turun ympäristössä ajettavaan kauden viidenteen SM-ralliin vaan samoilla tavoitteilla tullaan myös jatkossa menemään; SM2-luokan voitto ja yleiskilpailussa kolmen nopeimman joukkoon. Jotta tavoitteet täyttyisivät niin valmistautuminen on jo aloitettu auton huoltotöiden kautta, Asunmaa jatkaa.
 
Enset Oy SM-rallin yleiskilpailun voittoon ajoi norjalainen, MM-sarjaa ajava Ole Christian Veiby, josta moninkertainen Suomenmestari Juha Salo jäi 54,1 sekuntia. Asunmaa ja Halttunen olisivat olleet tuotantoautollaan kolmanneksi nopein Superautojen luokassa. Asunmaan ajatuskuplissa poreilee kilpailukykyisemmän R5-auton ratti ja polkimet.
 
Kuva: Taneli Niinimäki

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa