Facebook Twitter Email Pinterest

Jyväskylän MM-rallissa ailahtelevia tuloksia - Turku mittaa seuraavaksi tuloskunnon

04.08.2016 / Sami Kolsi

Suomen MM-rallin sorat on pikkuhiljaa puisteltu ajopuvuista ja kypäristä, ja on aika suunnata katseet kohti kotimaista rallin huippua ja rallin SM-sarjaa. Moni SM-sarjastakin tuttu kuljettaja oli Neste Rallissa mukana, joten on jännä nähdä heidän suoritustasonsa Turussa, jossa ajetaan kauden viides osakilpailu 19.-20. elokuuta.

Turun osakilpailu starttaa jo perjantaina sykähdyttävästi, kun vuorossa on heti kolme pimeällä ajettavaa erikoiskoetta. Katsojien kannattaa ehdottomasti ottaa haltuun ralli jo ensimmäiseltä erikoiskokeelta nimeltä Suopohja. Yleisöerikoiskoe tarjoaa loistavat näkymät seurata rallin alkutahteja, vaikka katsomosta käsin.

SM1-luokasta Keski-Suomen kuuluisilla sorateillä nähtiin muun muassa hallitseva suomenmestari Juha Salo, Jukka Kasi, Joonas Soilu sekä Tommi Mäkisen japanilaissuojatit Hiroki Arai ja Katsuta Takamoto. Lisäksi reitillä nähtiin myös hurjassa tuloskunnassa SM-sarjassa ollut Ole Christian Veiby, joka tosin ajoi tällä kertaa Skoda Fabia R5:n sijaan Citroënin DS3 R3T -ralliautoa. 

Parhaan sijoituksen tästä kolmikosta nappasi Veiby, joka voitti WRC3-luokan ja oli yleiskilpailun 19:s. Muun muassa Juha Salo sekä Hiroki Arai joutuivat Jyväskylässä keskeyttämään, joten nyt on mielenkiintoista nähdä miten he selviytyvät Turun äkkivääristä teistä.

SM2-luokassa Teemu Asunmaata ei Jyväskylässä nähty ainakaan ajohommissa, joten mies lähtenee latautuneena Turkuun. Toivottavasti luokassaan ylivoimaiselle Asunmaalle löytyisi Turussa edes vähän vastusta, ettei hän nukahda kartturipari Jonne Halttusen kanssa rattiin. Jokohan debyyttikauttaan nelivetoisella Ville Hautamäki laukkaisi Subarullaan voiton arvoisesti?

SM3-luokassa nähtiin Neste Rallissa eräänlainen huipentuma, kun Tulevaisuuden Tähdeksi valittu Juuso Nordgren ajoi elämänsä ensimmäisen MM-rallin. Citroënin DS3 R3T –autolla kurvaillut nuori mies teki oikein hyvää työtä ja oli lopulta upeasti kolmas WRC3-luokassa. Nordgren kannattaa viimeistään tässä vaiheessa pistää mieleen, sillä kaikkien aikaisempien tähtien osalta tie on vienyt maailmalle varsin nopeasti.

SM4-luokassa Jesse Turunen on naputtanut pisteitä tauluun yhteensä 87,5 ja johtaa toisena olevaa Esa Ruotsalaista 29 pisteellä ennen Turkua. Joonas Lindrooskin kärkkyy vielä nousua kolmannelta sijalta ylöspäin, sillä eroa Ruotsalaiseen on vain 15,5 pistettä ja Turuseen 44,5 pistettä. Näitä herroja ei Jyväskylässä nähty, joten kilpailutaukoa on ainakin jonkun verran kertynyt. Turussa ei voi enää lomahorroksessa olla.

SM-pistetilanteen ennen Turkua näet tästä.

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 85 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 72 pistettä SAU (Rally2)
3. Juha Salo / Kristian Temonen 67 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
4. Jari Huttunen / Antti Haapala 65 pistettä KiuUA (R5)
5. Niclas Grönholm / Antti Linnaketo 37 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2023

1) 12.-14.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 3.-4.2. IsoValkeinen SM-Ralli Kuopio
3) 3.-4.3. SM Jyväskylän Talviralli, Jyväskylä
4) 19.-20.5. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 16.-17.6. SM Itäralli, Joensuu
6) 11.-12.8. SM-Ralli, Lahti
7) 29.-30.9. SM-Ralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa