Facebook Twitter Email Pinterest

Esa Ruotsalainen puolustaa Turun SM-rallin voittoputkeaan

18.08.2016 / Jarno Saari

Kauden seuraava Ralli SM -osakilpailu ajetaan Turussa perjantain ja lauantain aikana. Kaksipäiväinen Turun osakisa on sujunut Esa Ruotsalaisen osalta voitokkaasti jo kolmena edellisenä kautena.
 
Ruotsalainen ja kartanlukija Enni Mälkönen ovat hioneet kisakunnon kohdalleen ennakkotesteissä, jolloin myös kalustoon tehtiin tarvittavia muutoksia.
 
- Testeissä teimme töitä parhaiden säätöjen löytämiseksi. Uskon, että pääsimme aika paljon eteenpäin uuden renkaan ja alustasäätöjen yhteensovittamisessa, Esa selvitti.
 
- Turun osakilpailun reitti on kokenut paljon muutoksia, mutta viime vuosien tapaan tiestö tulee varmasti olemaan nopeaa ja haastavaa, varsinkin perjantai-illan pimeydessä ajettavat erikoiskokeet, totesi Enni kartturin näkövinkkelistä.
 
Autokunnan fiilistä luonnollisesti lisää se, että jo kolmena edellisenä vuotena mukaan on lähtenyt isoimmat palkinnot ja sarjapisteet.
 
- Samaa sijoitusta tälläkin kertaa lähdetään hakemaan SM4-luokasta. Helppoa se ei takuulla tule olemaan tälläkään kertaa, kaksikko myöntää.
 
Saarijärven UA:n Honda-kuljettaja kilpailee Turun osakilpailussa numerolla 2.
 
Kuva: Jarno Saari

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 49 pistettä VihUA (Rally2)
3. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 38 pistettä KoMoKe (R5)
4. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Kristian Temonen 31 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. Future SM-ralli, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa