Facebook Twitter Email Pinterest

Esa Ruotsalainen jatkoi voittojen tiellä Turun SM-rallissa

21.08.2016 / Jarno Saari

Ralli SM -sarjan Turun osakilpailu ei suotta ole yksi Esa Ruotsalaisen ehdottomista suosikkikilpailuista. Lauantaina loppunut kaksipäiväinen koitos päättyi jo neljännen kerran peräkkäin voitokkaasti Saarijärven miehen osalta SM4-luokassa.
 
Ruotsalainen ja kartanlukija Enni Mälkönen ovat ajaneet vaiherikkaan kauden, ja nyt kauden toiseksi viimeisessä osakisassa oli jälleen voiton vuoro. Kaksikon Honda toimi moitteitta ja kilpailu eteni aivan tiimin laatiman ennakkosuunnitelman mukaan.
 
- Tiedostimme, että jälleen on edessä tiukka kisa. Ja sellainen tästä todellakin muodostui. Alussa olimme niukasti Turusen Jessen takana, mutta sitten nousimme johtoon EK5:lla, Esa Ruotsalainen kertasi.
 
- Vasta aivan loppupätkillä onnistuimme nipistämään eron vähän suurempiin lukemiin, kun viimeinen (EK9) on koko sarjan lempipätkäni.
 
Maalissa Ruotsalainen tuuletti voittoa 13,5 sekunnin turvin.
 
- Tottakai voitto oli tavoitteena, mutta monien vaikeuksien jäljiltä tämä maistuu kyllä aivan erityisen makealta. Vaikea näitä on verrata, mutta ainakin yhtä hieno tämä on kuin se urani ensimmäinen ykkössija tästä rallista vuonna 2013, Esa iloitsi.
 
- Voiton arvoa korostaa se, että talvikaudella johdimme kaikkia kisoja, mutta aina voitto mureni johonkin ongelmiin. Lisäksi edellinen kesäkisa oli meille vauhdillisesti heikko, joten nyt oli kiva nousta jälleen luokan nopeimmaksi kuskiksi.
 
Toiseksi ajanut Turunen johtaa edelleen SM-sarjaa, mutta Ruotsalainen kavensi eron 22 pisteeseen. Ruotsalainen ja Mälkönen varmistivat tällä tuloksellaan jo vähintään SM-hopeamitalit, sillä seuraavana sarjassa oleva kilpailija on jo yli 40 pisteen päässä.
 
Ralli SM -sarjan päätöskilpailu koittaa Tampereella 23.-24. syyskuuta.
 
Kuva: Taneli Niinimäki

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Mikael Korhonen 95 pistettä NHD (R5)
2. Teemu Asunmaa / Jani Salo 88 pistettä Alavuden UA (R5)
3. Juuso Metsälä / Matti Kangas 37 pistettä KeurUA (R5)
4. Mikko Heikkilä / Henri Arpiainen 37 pistettä MäntsMK (R5)
5. Esa Ruotsalainen / Jukka Ruotsalainen 36 pistettä SaarUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2020

1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi 16.-18.1.
2. SM Vaakuna-Ralli Mikkeli 7.-8.2.
3. SM Itäralli, Joensuu 28.-29.2.
4. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola 4.-5.9.
5. Pohjanmaa SM-Ralli, Seinäjoki 25.-26.9.

SM-sarja sosiaalisessa mediassa