Facebook Twitter Email Pinterest

Jukka Kasi lisää vauhtia pari napsua SM-rallikauden finaalissa

21.09.2016 / JiiVee Korpela

Rallin SM-sarjan SM1-luokassa kilpailevat Jukka Kasi ja kartturin pestin hoitava Henri Ania ovat kahdessa edellisessä rallissa nostaneet vauhtinsa uudelle tasolle. SM-sarjan viimeisimmässä osakilpailussa Turussa vauhti näkyi tuloslistalla. 

Ford Fiesta S2000 -autoa käskevä Rally Team Kasingin miehistö tuuppasi luokkansa neljänneksi. Palkintopalli jäi vain 5,9 sekunnin päähän. Luokkavoittoon oli matkaa 17,8 sekuntia.

Nyt viikonloppuna, perjantaina ja lauantaina, kurvailtavan SM-rallikauden finaalin, Tampereen Pirelli Rallin reitti on Kasille mieleinen. Aikanaan Jyväskylän MM-rallissakin käytössä olleet tiet sytyttävät laihialaisen terävään iskuun. Vauhdissa ei nuukailla. Päinvastoin, Kasi lupaa parin napsun verran lisää vauhtia.

- Jyväskylän MM-rallin ja Turun SM-rallin aikana sain paljon lisää uskoa autoon ja sen käyttäytymiseen.  Vuosi sitten en olisi uskonut millä vauhdilla Fiestaa voi viedä kurveista läpi. Uskon, että monta rallia kokeneempana pystymme nyt Tampereella parempaan vauhtiin kuin viime vuonna. Yritän viedä kisavauhtia eteenpäin kehittävällä ajatusmallilla.

- Kaikki Pirelli Rallin erikoiskokeet ovat haastavia ja pidän juuri sellaisista ralliteistä. Perjantaina pitää olla tarkkana kun ajetaan illan pimeydessä. Lauantaina on sitten mahtavia pätkiä kuten Savo ja Uskila. Niissä kun saa ajolinjat kohdalleen, se on rallia parhaimmillaan. Isolla luotolla lähden hyökkäämään Pirelli Rallin reitille.

Myös rallin kaksi uutta erikoiskoetta sopivat hyvin Kasin ja kartturi Henri Anian viikonlopun rytmiin. 

- Uudet pätkät sopivat tällaiselle tuoreelle kuljettajalle erittäin hyvin. Se on vähän tasapuolisempaa lähteä samoista asetelmista, eikä siitä kun useat kilpakumppanit ovat ajaneet samoilla teillä kilpaa jo useita kertoja, Kasi järkeilee.

-Viime vuonna olimme Pirelli Rallissa SM1 -luokan kolmansia. Silloin tuli sijoitukseen vähän apuja muiden epäonnen myötä. Vaikka oma vauhti on viime vuodesta selvästi kasvanut, myös koko luokan taso on noussut hurjasti. Viikolla ajettujen testien perusteella teemme auton teknisiin ratkaisuihin joitakin muutoksia. Hyvillä eväillä lähdemme hakemaan kauden finaalista korotettuja SM-pisteitä. Jos mahdumme 5-6 sakkiin, se on kova juttu.

Kuva: JiiVee Korpela

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 113 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 93 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 79 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 65 pistettä KoMoKe (R5)
5. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 52 pistettä JyvUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. Future SM-ralli, Lahti
7) 4.-5.10. Fixus SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa