Facebook Twitter Email Pinterest

Emil Lindholm jatkaa SM3-luokan ja Tulevaisuuden Tähti -kilpailun kärjessä

19.02.2017 / Marko Mäkinen

Peugeotin Emil Lindholm ja Tomi Tuominen sijoittuivat SM Vaakuna-rallin SM3-luokassa toiseksi. Kauden SM-avauksessa Rovaniemellä luokkansa ykköseksi ajanut Lindholm kävi tiukan sekuntiottelun ryhmän voitosta Jari Huttusen kanssa. Maalissa ero Huttusen hyväksi oli 10,4 sekuntia.

- Vastaava kilvanajo oli minulle uusi tilanne rallissa. Ollaan tietysti aiemminkin yritetty, mutta emme päässeet maaliin asti. Koko rallin sai puristaa, mutta toki emme hullutelleet missään vaiheessa. Viimeisellä EK:lla ajoin yhden risteyksen pitkäksi. Se oli oma erhe, vauhtia oli vain liikaa. Ehkä olisin voinut pelastaa tilanteen käsijarrua käyttämällä, mutta päätin pelata varman päälle ja hakea uutta vauhtia peruutusvaihteen kautta, Lindholm hymyili maalissa.

Toinen sija vankisti Lindholmin ja Tuomisen SM-pistejohtoa SM3-luokassa.

- Tärkeät pisteet. Tulevaisuuden Tähti -kisa on minulle kauden päätavoite ja siksi on tärkeä sijoittua viiden ensimmäisen SM-rallin jälkeen pisteissä viiden parhaan joukkoon.

- Tosin ennen Tahko SM-rallia pitää harjoitella nuotitusta lisää. Tunnen epävarmuutta omia nuottejani kohtaan ja siksi en uskalla ajaa limitillä. Mutta kun jollain tapaa pystyin vastaamaan Huttusen (Jari) vauhtiin niin olen tyytyväinen. Tästä on hyvä jatkaa Tahkolle, Lindholm summasi.

Talvikauden kolmas ja viimeinen rallin SM-osakilpailu Tahko SM-ralli kilpaillaan 10.-11. maaliskuuta Kuopiossa. 

 

Tuloksia, SM Vaakuna-ralli, Mikkeli,

SM3-luokan lopputulos:

1. Jari Huttunen - Antti Linnaketo Opel 1:12:11,4

2. Emil Lindholm - Tomi Tuominen Peugeot + 10,4

3. Henrik Pietarinen - Juha Lummaa Ford + 1:20,5 

SM3-luokan epävirallinen pistetilanne 2/6 osakilpailua:

1. Emil Lindholm - Tomi Tuominen Peugeot 52

2. Jussi Lindberg - Toni Nuikka Renault 28

3. Jari Huttunen - Antti Linnaketo Opel 25

Kuva: Marko Mäkinen

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa