Facebook Twitter Email Pinterest

Nämä viisi nuorta taistelevat rallin Tulevaisuuden Tähti -palkinnosta

10.06.2017 / Sami Kolsi

Rallin SM-sarjan viidennen osakilpailun, Kouvolan SM O.K. Auto Rallin myötä myös nuoria lupaavia kuljettajia varten perustettu Tulevaisuuden Tähti -kilpailu tuli kisasuoritusten osalta päätökseensä.

Tänä vuonna kaikki SM3-luokan viiden kärjessä Kouvolan jälkeen olevat kuljettajat täyttävät kriteerit ja heidät kutsutaan Vierumäellä järjestettävään valintakokeeseen. Viisikon muodostavat pistejärjestyksessä Emil Lindholm (77 pistettä), Miika Hokkanen (77), Taisko Lario (52), Jussi Lindberg (46) ja Olli Pollari (44).

Viisikosta Hokkanen pääsi valintakokeeseen myös viime vuonna, mutta silloin kilpailun voiton vei Juuso Nordgren.

Keskiviikkona 14. kesäkuuta alkavissa testeissä kuljettajat laitetaan ensimmäiseksi pari tuntia kestäviin psykologisiin testeihin. Tämän jälkeen siirrytään päivän toiseen vaiheeseen, jossa analysoidaan puolestaan kuljettajien ennakkotutustumistaitoja.

Testissä ajetaan yksi tieosuus kahteen kertaan ja kuljettajan tehtävänä on kertoa vieressään istuvalle kartanlukijalle, kuinka tietä tulisi ajaa kilpailuolosuhteissa. Testissä havainnoidaan kuljettajan taitoa lukea tietä ja kuvailla sitä niin, että sen voisi ajaa kilpailussa mahdollisimman suurella nopeudella. Lisäksi tarkkaillaan kuljettajan ja kartanlukijan välistä yhteistyötä. Ennakkotutustumista valvoo MM-ralleistakin tuttu kartanlukija Mikko Markkula.

Torstaina 15.6. ohjelma jatkuu fyysisillä testeillä sekä haastatteluilla, jossa kuljettajat pääsevät vastaamaan median kysymyksiin niin suomeksi kuin englanniksi.

Fyysisissä testeissä mitataan muun muassa maksimi hapenottokykyä soutuergometrillä sekä reaktio- ja koordinaatiokykyä monipuolisilla menetelmillä. Lisäksi kuljettajille suoritetaan lihaskuntotestit.

Torstaina myös selviää, kuka valintakoeviisikosta voittaa itselleen täydellisen ajopaketin heinäkuun 27.-30. päivä ajettavaan Neste Ralliin.

Kuva: AKK/Taneli Niinimäki

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 79 pistettä NHD (R5)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 69 pistettä Alavuden UA (R5)
3. Egon Kaur / Silver Simm 65 pistettä Viro (R5)
4. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 53 pistettä MäntsMK (R5)
5. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 44 pistettä PR-Racing (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2022

1) 14.-15.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 4.-5.2. Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
3) 4.-5.3. SM Ralli ABC Pitkälahti, Kuopio
4) 13.-14.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki (FIA ERT)
6) 26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
7) 30.9.-1.10. SM Ralli, Kouvola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa