Facebook Twitter Email Pinterest

Henrik Pietarinen mittaa tasoaan JWRC-luokan kärkikuskeihin

13.07.2017 / Jarno Saari

Tulevana lauantaina Sastamalan Ellivuoren ympäristössä ajettava Autoglym Ralli keräsi varsin kovan ja mielenkiintoisen kilpailijakaartin. Myös kaksivetoisten luokissa on luvassa kovavauhtinen kilpailu.
 
SM-sarjan SM3-luokastakin tuttu Henrik Pietarinen palaa nyt kehiin toukokuussa sattuneen rajun ulosajon jälkeen.
 
- Yllättävän pitkä huili siitä tuli, kunnes lääkäriltä sain luvan palata ajohommiin. Nyt kaikki on kunnossa ja ruhjevammat ovat parantuneet. Vasta keskiviikkona ajoin testiä, joten taukoa kertyi yli seitsemän viikkoa, totesi Pietarinen.
 
- Treeni sujui oikein hyvin Mäntyharjun suunnalla. Ennakkotestit tulivat tärkeään paikkaan, mutta tietenkin olisin halunnut ajaa alkukesän aikana enemmän.
 
Tuusulalainen tavoittelee punaisella Ford Fiestalla aina oman luokan kärkisijoja, mutta nyt on oiva tilaisuus mitata vauhtiaan samanlaisella kalustolla ajaviin Junior WRC-luokan kärkikuskeihin.
 
Kyseisessä JWRC-sarjassa ajetaan Fiesta R2T EcoBoost -mallilla. Nuorten kuljettajien arvosarjasta Autoglym Ralliin saapuu pistejohtaja, espanjalainen Nil Solans, joka heinäkuun alussa voitti luokan Puolan MM-rallissa. Mukaan ilmoittautui myös Puolassa toiseksi ajanut ruotsalainen Dennis Rådström.
 
- Etenkin Puolassa tuo kaksikko veti kovaa kyytiä. Mielenkiinnolla lähden vertaamaan omaa vauhtiani heitä vastaan nyt Autoglym Rallissa sekä kahden viikon kuluttua Jyväskylän Neste Rallissa, Pietarinen päätti.
 
Henrik Pietarinen ja kartanlukija Juha Lummaa starttaavat lauantain ralliin numerolla 26.
 
Kuva: Jarno Saari

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 49 pistettä VihUA (Rally2)
3. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 38 pistettä KoMoKe (R5)
4. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Kristian Temonen 31 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. Future SM-ralli, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa