Facebook Twitter Email Pinterest

Esa Ruotsalainen kamppailee mestaruudesta loppuun saakka

29.09.2017 / Jarno Saari

Lempäälässä ja sen lähikunnissa ajetaan tänä viikonloppuna Ralli SM -sarjan viimeinen osakilpailu. Nuotitusjakso on ohjelmassa perjantaina, jonka jälkeen illan hämärtyessä ajetaan kolme erikoiskoetta. Toisena kisapäivänä lauantaina ratkaistaan lopullisesti mitaleiden värit seitsemän erikoiskokeen aikana.
 
Esa Ruotsalainen ja kartanlukija Hannu Lamminen menettivät edellisessä osakilpailussa sarjajohtonsa, kun he jäivät teknisten ongelmien hidastamana SM4-luokassa viidenneksi ja putosivat 11 pisteen takaa-ajoasemiin Joonas Lindroosiin nähden.
 
Ruotsalainen uskoo edelleen mestaruusmahdollisuuksiinsa, joten viime vuoden hopeamitalisti yrittää loppuun saakka kirkastaa mitalinsa väriä.
 
- Kovat on panokset viimeisessä kisassa. Uudenkaupungin kisan laihan pistesaaliin jälkeen ollaan takaa-ajajina, mutta mestaruutta tavoitellaan. Paljon on kilometrejä vielä ennen kuin maalissa ollaan. Kaikki on mahdollista, Esa Ruotsalainen laski.
 
- Valmistautuminen on tehty huolella. Pimeän testiäkin ajettiin sunnuntaina. Kilpuri toimii taas, pakko uskoa ja luottaa, että se pelittää kisassakin.
 
Esa Ruotsalainen starttaa kilpailuun toisena kaksivetoisten luokkien kilpailijana numerolla 32.
 
Finaaliosakilpailu Lake City Rally käynnistyy Lempäälän Real Parkista perjantaina klo 18.01 Rallin menestyjiä odotetaan maaliin samaan paikkaan lauantaina klo 18.41 alkaen.
 
Kuva: Jarno Saari

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa