Facebook Twitter Email Pinterest

Salo ajoi ralliuransa 18. SM-mitalin Lempäälässä

30.09.2017 / Marko Mäkinen

Hannu´s Senior Rally Teamin Juha Salo ja Jarno Ottman sijoittuivat tänään Lempäälään päättyneessä kauden viimeisessä SM-rallissa toiseksi. Tulos tiesi kaksikolle SM-hopeaa, sillä SM1-luokan mestaruuteen ajoi rallissa kolmanneksi sijoittunut Teemu Asunmaa.
 
- Ei saatu sitä mitä tavoittelemaan lähdettiin. SM-hopeakin on tavallaan ihan jees. Parempaan ei ollut tällä kertaa ollut mahdollisuuksia. Onnittelut Teemulle ja Jonnelle mestaruudesta.
 
Kaudella 2017 SM1-luokasta saavutettu SM-hopea oli Salolle ralliuran kuudes ja kaikkiaan uran kahdeksastoista SM-mitali. Salolla on rallin Suomen mestaruuksia kymmenen ja pronssimitalejakin kaksi. Jarno Ottmanille SM-hopea on uran toinen.
 
Salo sanoo, että jokainen mitali on aina omanlaisensa.
 
- Viimeisen pätkän maalissa oli pettynyt fiilis, mutta onhan hopeakin ihan OK. Hävisimme mestaruuden käytännössä jo talvella Rovaniemen ja Nilsiän SM-ralleissa, jossa menetimme tärkeitä pisteitä.
 
Salon kakkossija oli Lempäälässä uhattuna hetken aikaa rallin seitsemännellä ja kahdeksannella EK:lla, kun auton sähköjärjestelmään  
iski anturivika.
 
- Uskilan ja Säterin erikoiskokeilla meillä oli tehot hukassa ja putosimme kolmanneksi. Vaihdoimme anturin huollossa ja nousimme rallin kahdella viimeisellä pätkällä takaisin toiseksi ja se oli tällä kertaa tästä kisasta maksimisuoritus, muistutti rallin jälkeiseen dopingtestiin kiiruhtanut Salo.
 
Tuloksia, SM Lake City Rally, Lempäälä:
1. Eerik Pietarinen -  Juhana Raitanen Skoda Fabia 58:24,2
1. Juha Salo - Jarno Ottman Peugeot 208 T16 R5 +
4. Teemu Asunmaa - Jonne Halttunen Skoda +
4. Kristian Kiviniemi -  Matti Kangas Citroën DS3 R5 +
5. Mikko Lehessaari - Reeta Hämäläinen Skoda Fabia +
 
SM1-luokan epäviralliset loppupisteet:
1. Teemu Asunmaa -  Jonne Halttunen Skoda 136,5
2. Juha Salo – Jarno Ottman Peugeot 125,0
3. Jarkko Nikara - Sayaka Adachi (J) Subaru 81,5
 
Kuva: Merita Mäkinen

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa