Facebook Twitter Email Pinterest

Uudistunut Ralli SM -sovellus tuo rallin jälleen älylaitteisiin

16.01.2018 / Sami Kolsi

Rallin SM-sarjan kausi 2018 alkaa Rovaniemeltä tammikuun viimeisenä viikonloppuna, ja sen seuraaminen on entistäkin helpompaa ja käyttäjäystävällisempää. Viime kaudella lanseerattu sovellus julkaistiin tänään entistäkin parempana.

Sovelluksen kehittänyt Timo Korkalainen kertoo, että SM-ralleista tietämätönkin pääsee nyt autourheiluun sisään suoraan omista Applen tai Android-laitteistaan.

- Sovelluksen käyttöön ei missään nimessä vaadita vuosien kokemusta tai mitään tietämystä itse lajista. Sovellus on pyritty tekemään sellaiseksi, että sen avulla SM-rallien seuraaminen helpottuu ja yleisön on mutkatonta etsiä itselleen sopivimmat katselupaikat sekä löytää esimerkiksi lipunmyyntipisteet.

Sovellus on suorastaan pioneerinäyte jopa maailman mittakaavassa, kun puhutaan nimenomaisesti kansallisista kilpailusarjoista. Tälle vuodelle uutuutena lanseerattiin uusi ilme sekä tietoa rallimaailmasta. 

- Tietomäärää on lisätty sovellukseen paljon ja nyt käyttäjä pääsee tutustumaan halutessaan syvemmin muun muassa eri kilpailuluokkiin ja osakilpailuihin. Erityisenä tärppinä kehottaisin yleisöä tutustumaan kattaviin navigointimahdollisuuksiin, sillä karttapohjan katselualueita painamalla sovellus avaa laitteen oman navigointiohjelman ja opastaa suoraan perille.

Sovellus on hiottu mahdollisimman hyväksi, mutta Korkalainen kannustaa myös antamaan palautetta, mikäli käyttäjät huomaavat kehityskohtia.

- Tavoite on pitää sovellus tulevaisuudessa helppokäyttöisenä jokaiselle lajitaustasta tai taustattomuudesta riippumatta. Mikäli sovelluksen kanssa tulee ongelmia tai kehitysideoita, niin otamme niitä mielellämme vastaan. Oikein hyvää älyrallikautta 2018 kaikille, Korkalainen toivottaa lopuksi.

Ota tästä Ralli SM -sovellus haltuun:
Applen iOS-laitteet
Android-laitteet

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 88 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 75 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 74 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 65 pistettä KoMoKe (R5)
5. Niclas Grönholm / Kristian Temonen 49 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. Future SM-ralli, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa