Facebook Twitter Email Pinterest

Vahva loppukiri nosti Teemu Asunmaan Mikkelin SM-rallissa toiseksi

18.02.2018 / Jari Hotti

Rallin SM-sarjan kauden toinen osakilpailu ajettiin tänä viikonloppuna Mikkelin ympäristössä Etelä-Savon nopeilla teillä. SM1-luokan hallitseva Suomen mestari Teemu Asunmaa nousi lauantain ensimmäisen huoltotauon jälkeen neljällä viimeisellä erikoiskokeella yleiskilpailun viidenneltä sijalta toiseksi avaten samalla pistetilinsä kuluvan kauden osalta.

Mikkelin SM-rallissa ajettiin perjantaina yksi lyhyt yleisöerikoiskoe ja kilpailun varsinaiset ratkaisut nähtiin ja koettiin lauantaina, kun ohjelmassa oli kuusi erikoiskoetta. Hannu's Rally Teamin Teemu Asunmaa yhdessä kartanlukijansa Ville Mannisenmäen kanssa ei lauantain kahdella ensimmäisellä erikoiskokeella löytänyt parasta vauhtiaan, vaan ensimmäiselle huoltotauolle saavuttaessa kaksikon sijoitus oli viides. Eroa kilpailua johtaneeseen Kalle Rovanperään nähden oli kertynyt jo puoli minuuttia.

- Aamu oli aika takkuinen, pari ensimmäistä erikoiskoetta ei oikein lähtenyt. En tiedä mikä siinä oli. Kalle pääsi siinä sitten karkuun, Asunmaa kertaa kilpailun kulkua.

Ensimmäisen huoltotauon jälkeen, neljännellä erikoiskokeella, Asunmaa kellotti toiseksi nopeimman ajan ja tässä vaiheessa näytti siltä, että taistelua tultaisiin käymään kolmannesta sijasta Nikolay Gryazinia vastaan, toisena ollut Eerik Pietarinen kun oli jo 18 sekuntia edellä. Viidennellä erikoiskokeella Asunmaa löi Pietarisen 4,8 sekunnilla ja kahdelle viimeiselle erikoiskokeelle ajetut pohja-ajat nostivat alavutelaisen kuitenkin lopulta toiseksi, 12,5 sekunnin turvin.

- Pikkuhiljaa parannettiin. Siistittiin ajoa ja yritettiin vähän rohkeammin ajaa. Sittenhän se lähti kulkemaan pikku hiljaa paremmin. Kaksi viimeistä erikoiskoetta vähän jännitti, että miten se toimii, kun ei ole vähään aikaan spoorissa ajanut. Hyvinhän se meni, piti vaan urissa ja kaasun pohjassa. Ihan jees. Ei mikään paras päivä minun ralliuralla, mutta tulipahan ajettua. Kauden ekat pisteet ja tästä on hyvä jatkaa Joensuuhun, Asunmaa hymyili rallin maalissa.

Rallin SM-sarjan seuraava osakilpailu, Itäralli, ajetaan Joensuun ympäristössä lauantaina 3. maaliskuuta.

Mikkelin SM-rallin yleiskilpailun epäviralliset lopputulokset

1) Kalle Rovanperä (Skoda) 58.03,0
2) Teemu Asunmaa (Skoda) + 43,2
3) Eerik Pietarinen (Skoda) + 55,7
4) Nikolay Gryazin (Skoda) + 1.18,5
5) Marko Mänty (Skoda) + 1.41,9
6) Juha Salo (Peugeot) + 1.44,2

Kuva: AKK/Toni Ollikainen

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 122 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 120 pistettä KiuUA (R5)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 119 pistettä SAU (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 119 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 51 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa