Facebook Twitter Email Pinterest

Hautamäki kolmas Mikkelin SM-rallissa

19.02.2018 / Vesa Rauhala

Ville Hautamäki kartanlukijanaan Enni Mälkönen ajoivat SM2-luokan kolmanneksi perjantaina ja lauantaina ajetussa kauden toisessa SM-rallissa Mikkelissä. Tämä tarkoittaa sitä, että alajärveläinen on nyt SM-pisteissä luokan kakkostilalla lähdettäessä seuraavaan Joensuun osakilpailuun.

Hautamäki ja Mälkönen nousivat neljännellä erikoiskokeella viidenneltä tilalta kolmanneksi, joka piti maaliin saakka. Tosin keskeytyskään ei välttämättä ollut kaukana viidennellä erikoiskokeella.

-Tein ehkä elämäni rajuimman hypyn. Oli sellainen kammoloikka. Olisi vain pitänyt malttaa siinä kohtaa. Auton etupää sai kipeää ja vanne vaurioitui, mutta pääsimme sillä jatkamaan. En ollut kilpailun aikana aivan tyytyväinen miten auton käyttäytyminen muuttui huonommaksi pitkien erikoiskokeiden lopulla. Voi olla kysymys rengaspaineista tai aivan jostain muusta, Hautamäki mietti.Olen myös erittäin tyytyväinen Ennin nuotinlukuun, kommentoi Ville.

SM2-luokan voitti Henrik Pietarinen, josta Esa Ruotsalainen jäi 7,3, sekuntia. Hautamäen ero Pietariseen on minuutti ja 10,6 sekuntia. Pistetilanne Hautamäen kannalta on hyvä, sillä Esa Ruotsalaisella on kärjessä 52 ja Hautamäellä 35.pistettä. Kolmantena oleva Joonas Tokee on kymmenen pisteen päässä Hautamäestä.

Kuva: Reissumies

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa