Facebook Twitter Email Pinterest

Vuorisalo odottaa tiukkaa kisaa Kouvolassa: ”Taistelu tasoittuu entisestään!”

17.05.2018 / Samuli Vuorisalon tiedotus

Ralli SM-sarjan kesäkauden avauskisa ajetaan tulevana lauantaina Kouvolassa kahdeksan erikoiskoetta sisältävän SM O.K. Auto-rallin merkeissä.

SM3-luokassa kaksi kisaa talvella luokkakakkoseksi kurvaillut Samuli Vuorisalo lähtee yhdessä kartanlukijansa Henri Arpiaisen kanssa hyvillä mielin kesän avaukseen.

- Talvesta on vierähtänyt jo pitkä tovi, milloin viimeksi on päässyt ajamaan kilpaa, joten tässä kohtaa viikkoa alkaa jo odottavan aika olemaan aika pitkä, fiilis korkealla ja mieli kirkkaana, Samuli toteaa.

Vaikka edellisestä kisasta on tovi vierähtänyt niin kylmiltään kaksikko ei kisaan lähde, vaan alla on hyvät testikilometrit ja ajaminen soralla palautettu mieleen.

- Edellisenä viikonloppuna ajoimme pari päivää testiä ja kilometrejä kertyi noin sata. Samoilla säädöillä lähdimme testaamaan kuin, millä viime syksynä ajettiin Tampereella. Pieniä viilauksia teimme säätöihin ja kokeiltiin vähän eri rengasseoksia. Auto tuntui hyvältä ja nopealta sekä saimme rengasasiat selville, joten luottavaisin mielin kohti Kouvolaa, Vuorisalo kertoo.

SM3-luokka on viime vuosina ollut hurjan tasainen ja monella kuljettajalla on mahdollisuudet podiumsijoille. Vuorisalo odottaa kisasta vieläkin tiukempaa, mitä se jo talvella oli ja kahden kakkossijan jälkeen henkilökohtainen tavoite on parantaa tulosta yhdellä sijalla.

- Tiukkaa kisaa ja vääntöä tulee varmasti olemaan. Uskon, että homma tasoittuu entisestään kesäkisoissa, koska itseni mukaan lukien moni kuski tykkää varmasti ajaa enemmän kesällä kuin talvella. Pyritään parantamaan yhdellä sijalla talvikisojen lopputulosta, jonka lisäksi Tulevaisuuden tähti –kisankin pisteet ovat tärkeitä, mutta ei niitä parane liikaa miettiä etukäteen. Omaa hyvää ajoa vaan ja annetaan mennä!

Kuva: Aino Mertanen

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa