Facebook Twitter Email Pinterest

Teemu Asunmaa uudessa tilanteessa rallin SM-sarjan kesäkauteen

17.05.2018 / Jari Hotti

Rallin SM-sarjan neljäs osakilpailu ajetaan lauantaina Kouvolan ympäristössä ja se avaa samalla myös neljä osakilpailua käsittävän kesäkauden. Hannu's Rally Teamin Teemu Asunmaa lähtee kesäkauteen uudessa tilanteessa, sillä aiempina vuosina Asunmaa on totuttu näkemään tässä vaiheessa kautta pistejohdossa.

Maanantaina 31 vuotta täyttänyt Teemu Asunmaa on juhlinut rallin Suomen mestaruutta kolmella edellisellä kaudella ja talvikauden jälkeen alavutelainen on nähty joka kerta oman luokkansa pistejohdossa. Nyt tilanne on toinen, sillä Asunmaa on talvikauden jälkeen SM1-luokan pisteissä kolmantena, 38 pistettä johtavaa Eerik Pietarista perässä ja Marko Mänty toisella sijalla on puolestaan kaksi pistettä Asunmaan edellä.

Mestaruustaistelun suhteen Asunmaa lähtee kesäkauteen kuitenkin rennoin mielin.

- En ota siitä mitään paineita, enkä edes mieti pistetilannetta. Lähdetään ajamaan kisa kerrallaan ja katsotaan mihin se johtaa, kahdessa edellisessä SM-rallissa Mikkelissä ja Joensuussa toiseksi ajanut Asunmaa sanoo.

Maaliskuussa ajetun Joensuun SM-rallin jälkeen edessä oli parin kuukauden mittainen kilpailutauko, jonka aikana Asunmaa ja kartanlukija Ville Mannisenmäki ovat tehneet nuottitreeniä ja viime viikolla Skoda liikahti kahtena testipäivänä yhteensä noin 70 kilometrin verran. Perjantaina Asunmaa hakee vielä viimeiset tarkistukset säätöihin Kouvolan SM-rallin testierikoiskokeelta.

Lähtökohdat kesäkauteen ovat SM1-luokan osalta varsin selkeät, sillä käytännössä kaikki talvikaudella menestyneet luokan kärkinimet ovat mukana myös Kouvolassa. Asunmaa nostaa kärkinimistä esiin erityisesti nuoren venäläisen, kahdessa SM-rallissa tänä vuonna esiintyneen Nikolay Gryazinin, joka Espanjan EM-rallissa pari viikkoa sitten ajoi yleiskilpailussa toiseksi.

- Gryazin nostaa varmasti vauhtiaan talveen verrattuna ja on varmasti kova vastustaja. On ajanut paljon kisoja Joensuun SM-rallin jälkeen, Asunmaa muistuttaa.

Kouvolan SM-rallissa ajetaan kahdeksan erikoiskoetta yhteispituudeltaan hieman alle 100 kilometriä. Reitti on uudistunut todella paljon viime vuoteen verrattuna.

- Suunta mihin nyt mennään, niin on kaikille uutta ja varsinkin niille jotka on vähemmän ajanut.

Tauon aikana ei Asunmaan tiimissä ole mitään suurempia muutoksia kaluston osalta tehty, mutta yksi asia tulevan kilpailun suhteen on kuitenkin uutta.

- Pirelli renkaana on uusi meille, ei olla aiemmin soralla sillä kilpailussa ajettu.

Tulostavoitetta Kouvolan SM-ralliin Asunmaa ei ole asettanut.

- Kun saisi ehjän kilpailun ajettua, niin se olisi hyvä, SM1-luokan hallitseva Suomen mestari päätti.

Kauden neljännen SM-rallin seremonialähtö tapahtuu kauppakeskus Veturin edustalta lauantaina kello 9.01 ja kilpailupäivä päättyy palkintoseremonioihin Sokos Hotelli Vaakunan edustalla kello 18.07 alkaen.

Kuva: Taneli Niinimäki

 

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 88 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 75 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 74 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 65 pistettä KoMoKe (R5)
5. Niclas Grönholm / Kristian Temonen 49 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. Future SM-ralli, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa