Facebook Twitter Email Pinterest

Marko Mänty sekuntikamppailun kolmas Kouvolassa

21.05.2018 / JiiVee Korpela

Rallin SM-sarjan kesäkausi käynnistyi Kouvolan ympäristön kahdeksan erikoiskokeen sorakahinoissa.

SM-sarjan SM1 -luokan toiselta Kouvolassa startanneen Kauhajoen Marko Männyn viimeisten erikoiskokeiden tiukka sekuntikamppailu päättyi kauhajokelaisen kolmanteen sijaan.

- Paljon on puhuttu siitä, että Pohjanmaalla rallitiet sisältävät pitkiä suoria, jotka päättyvän aukean päässä tiukkaan kurviin. Nyt sekin tuli todettua, että sanottuja teitä löytyy kyllä myös muualta, esimerkiksi nyt Kouvolan rallissa ajetulta reitiltä. Ei Kouvolan rallipätkissä mitään moitittavaa ollut. Se kuitenkin poikkesi täysin viime vuodelta tutuista, paljon ylityksiä sisältävistä erikoiskokeista, Mänty luonnehti pikataipaleita.

Rallin tahti oli kärjen osalta heti ensimmäisistä erikoiskokeista alkaen tiukkaa sekuntikamppailua. JTR Racingin Skoda Fabia R5 -autoa käskenyt Mänty oli viidellä ensimmäisellä pätkällä koko ajan kiinni kolmannessa tilassa. Kuudennella kiirustaipaleella Männyn ja kartanlukija Joni Mäkelän sijoitus nousi pykälällä. Seuraavan erikoiskokeen pieni virhe maksoi sekunteja ja lopullinen sijoitus oli alussa vakiintunut kolmas tila.

- Seiskapätkän virhe meni ihan omaan piikkiin. Risteystä edeltävä mutka meni vähän leveäksi, enkä saanut autoa oikealla linjalla risteykseen. Spinnasin risteyksessä ja jouduin pakin kautta hakemaan uuden vauhdin. Monta sekuntia siinä tuli kelloon turhaa aikaa.

- Viimeisellä pätkällä oli jotenkin sellainen luovuttajan ote, enkä saanut irti parastani. Reilun sekunnin turvin ollut kakkostila vaihtui vajaan sekunnin tappioksi, laski SM1 -luokan kolmanneksi korkeimmat pisteet ottanut Mänty.

Rallin voittoon ajoi Männyn kanssa TGS Worldwide -tiimille pisteitä keräävä Eerik Pietarinen. Toiseksi, niukasti ennen Mäntyä sijoittui Emil Lindholm. SM-pisteissä Mänty on edelleen toisena, edellään Kouvolan voittaja Pietarinen. Tiimien SM-taistossa TGS Worldwide jatkaa ylivoimaisessa johdossa.

Kuva: AKK/Toni Ollikainen

 

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa