Facebook Twitter Email Pinterest

Hautamäki viides Kouvolan SM-rallissa - ”Nyt mentiin kärjessä todella kovaa”

23.05.2018 / Vesa Rauhala

Rallin SM-sarja siirtyi kesäkaudelle Kouvolassa toukokuun 19. päivä ajetulla SM O.K. Auto-rallilla. Kilpailussa ajettiin kahdeksan erikoiskoetta, joille pituutta tuli 99 kilometriä.

Järviseudun Urheiluautoilijoiden Ville Hautamäki ajoi tutulla Subarullaan SM2-luokassa viidenneksi.

-Ajoin hyvin ja kovaa, eikä autossakaan ollut pientä ohjaustehostin ongelmaa lukuunottamatta sanomista. Nyt mentiin luokassamme vain niin kovaa, että tällä autolla en pääse kovempaa, Hautamäki totesi rehdisti. 

-Toki omassa ajamisessa risteysajot olivat vaikeita. Niissä tuli muutamia virheitä. Kuudennella erikoiskokeella ajoin maakiven yli, joka rikkoi auton alustaa sekä takarenkaan. Nämä asiat ei kuitenkaan ratkaisevasti vaikuttaneet tulokseemme, alajärveläinen tilitti.

Luokkavoittoon ajoi Jarkko Nikara ennen Henrik Pietarista. Hautamäki ja kartanlukija Enni Mälkönen jäivät neljänneksi sijoittuneelle Esa Ruotsalaiselle 28,1 ja kolmanneksi ajaneelle Joonas Tokeelle 32,3 sekuntia. SM2-luokassa pisteissä kolmantena jatkava Hautamäki käänsi heti katseet seuraavan osakilpailuun, kesäkuun 15.-16 ajettavaan Pohjanmaaa ralliin.

-Subarussamme on eräänlaista pito-ongelmaa, jota yritämme säätöjen kautta saada paremmaksi Pohjanmaa ralliin. Lajin vaikeus viehättää, Hautamäki miettii. 

SM2-luokan pisteet 4/7 osakilpailun jälkeen:

1. Henrik Pietarinen 68.
2. Esa Ruotsalainen 64.
3. Ville Hautamäki 60.
4. Joonas Tokee 58.
5. Antti Selivaara 33.

Kuva: Toni Ollikainen

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 122 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 120 pistettä KiuUA (R5)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 119 pistettä SAU (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 119 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 51 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa