Facebook Twitter Email Pinterest

Jussi Lindbergiltä tasainen suoritus Pohjanmaalla: 'Mahdollisuus oli toiseen sijaan'

19.06.2018 / Taneli Niinimäki

Rallin SM-sarjan SM3-luokassa kilpaileva Jussi Lindberg oli kartanlukijansa Tuuka Tyyskän kanssa hyvässä vauhdissa viikonloppuna ajetussa Pohjanmaa Rallissa.

Rallin oli tarkoitus käynnistyä perjantaina kahdella erikoiskokeella, mutta ensimmäisellä erikoiskokeella sattunut ikävä onnettomuus keskeytti kilpailun kuitenkin avauspäivän osalta.

Kilpailu käynnistyi uudestaan lauantaina, jolloin ohjelmassa oli yhteensä kuusi erikoiskoetta.

Tasaisen varmasti läpi päivän suorittanut Lindberg taisteli tiukasti palkintokorokesijoituksista aivan rallin viimeiselle erikoiskokeelle saakka, mutta kovan taistelun jälkeen maalissa oli kuitenkin tyytyminen luokan viidenteen sijaan.

- Kisa meni ihan ok. Lauantain pari ensimmäistä pätkää ei tuntunut puhdistuvan ollenkaan, joten siellä oli aika liukasta varmasti monella. Vitosella ja kutosella löydettiin lisää vauhtia ja oltiin parhaimmillaan kolmantena. Kahdella viimeisellä erikoiskokeella tultiin sitten kyllä niin riskirajoilla, kun voi tuolla autolla vaan tulla, ja sitten tuli kuitenkin aika ruma selkäsauna, Lindberg harmitteli.

- Tämä oli kuitenkin kauden paras suoritus, vaikka jäätiinkin lopussa. Ajo oli tasaista suunnilleen koko ajan. 

Vaikka Lindberg ajoikin ehjän ja tasaisen kilpailun Pohjanmaan lakeuksilla, oli mies silti pettynyt lopulliseen sijoitukseensa.

- Kyllähän se pettymys oli, kun viidenneksi jäätiin. Mahdollisuus oli kuitenkin jopa toiseen sijaan. Tällä kaudella ei ole ollut vielä yhtään näin kovatasoista kilpailua. Yleensä olen tottunut nousemaan takaa-ajajan roolista, mutta nyt tiputtiinkin alaspäin, kertoi Lindberg.

Kilpailun jälkeen ei ollut kuitenkaan aikaa hengähtää, sillä suuntana oli Kuortaneen urheiluopisto ja Tulevaisuuden Tähti -kilpailun valintatestit, joihin Lindberg selviytyi alkukauden tulosten perusteella.

Toista kertaa kilpailussa mukana ollut Lindberg oli reissun antiin tyytyväinen, vaikka valinta ei tälläkään kertaan osunut kohdalle. Kaksipäiväisen urakan päätteeksi tämän vuoden Tulevaisuuden Tähdeksi kruunattiin Pohjanmaa Rallin SM3-luokassa voittanut Henri Hokkala. 

- Testit meni paremmin kuin viime vuonna, mutta taso ei kuitenkaan ole hellittänyt yhtään. Opettavainen reissuhan tämä taas oli.

- Täytyy nyt yrittää päästä ajamaan treeniä ja ehkä myös joku kisa tässä tauon aikana, Lindberg toteaa lopuksi.

Rallin SM-kausi jatkuu kesätauon jälkeen 31. elokuuta käynnistyvällä Enset SM-Rallilla, joka ajetaan Sastamalan ja Huittisten ympäristössä.

SM3-luokan pistetilanne 5/7 osakilpailun jälkeen: 
1) Jaro Kinnunen, 106
2) Samuli Vuorisalo, 69
3) Henri Hokkala, 65
4) Niko Mäkinen, 63
5) Jussi Lindberg, 56

Kuva: Hannu Rainamo

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa