Facebook Twitter Email Pinterest

Sadesäässä ajetut hyvät ajat eivät Leinosta lohduttaneet - 'Ei sellaista lentävää fiilistä'

10.09.2018 / Jari Hotti

Kajaanin Urheiluautoilijoiden Heikki Leinonen yhdessä kartanlukijansa Antti Haapalan kanssa sijoittui Sastamalan ja Huittisten ympäristössä lauantaina ajetussa rallin SM-sarjan kauden kuudennessa osakilpailussa SM3-luokassa yhdeksänneksi. Tulokaskauttaan sarjassa kilpailevalle Leinoselle kilpailu oli pettymys.

Ennen kilpailua Heikki Leinonen sanoi, että olisi tyytyväinen, jos kauden kuudennesta SM-rallista tulisi kauden paras luokkasijoitus. Tällä kaudella kaikissa viidessä aiemmassa osakilpailussa kymmenen parhaan joukkoon sijoittuneen kainuulaisen paras noteeraus tuli tammikuussa ajetusta Tunturirallista, missä sijoitus oli SM3-luokassa seitsemäs. Sastamalan ja Huittisten ympäristössä lauantaina ajetusta kilpailusta tuloksena oli lopulta kauden neljäs yhdeksäs sija.

- Ei oikein missään vaiheessa päivää saatu sellaista lentävää fiilistä. Ajaminen oli sellaista "pumppailua", muutenkin jäätiin paljon koko ajan ja paljon oli epävarmuutta. Johtuu varmaan pitkästä kilpailutauosta ja vähäisestä treenistä, Leinonen pohti kilpailun jälkeen.

- Vähän enemmän olisi ehkä voinut ajaa testiä. Saatiin testeissä auton peräpäähän kuitenkin todella hyvä pito, mutta en tiedä sitten onko vielä joku vanha muisti päällä vai mitä. Ei vaan saanut sellaista älytöntä luottoa ja syöttöä päälle koko päivän aikana.

Leinosen parhaat ek-sijoitukset osuivat sateessa ajetuille kahdelle viimeiselle erikoiskokeelle ollen kuudes ja seitsemäs.

- Seiskapätkä, Houhajärvi toiseen kertaan. Siellä kun tuli vettä niin paljon ettei eteensä nähnyt, niin minun mielestä se oli kivaa. Silloin mentiin varmaan kovempaa kuin koko päivänä, Leinonen hymyili.

SM3-luokan pisteissä Leinosen sijoitus on ennen Turussa syyskuun viimeisenä viikonloppuna ajettavaa kauden viimeistä osakilpailua kymmenes. Leinosen mukaan Turun SM-ralli tulee todennäköisesti olemaan kauden viimeinen kilpailu ainakin rallien osalta ja sinne valmistautuminen käynnistyy välittömästi, kunhan karavaani Kainuuseen etelän reissun jälkeen kotiutuu.

- Joutuu hieman syynaamaan mitä tehdään. Ehkä hieman autoon tutustumista ja muutoksia, Leinonen päätti.

SM3-luokan SM-pisteet 6/7 osakilpailua

1) Jaro Kinnunen 112
2) Samuli Vuorisalo 84
3) Niko Mäkinen 69
4) Henri Hokkala 65
5) Jussi Lindberg 57

----------

10) Heikki Leinonen 30

Kuva: Jari Hotti

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa