Facebook Twitter Email Pinterest

Jaro Kinnunen ajoi mestariksi jännittävien vaiheiden jälkeen

01.10.2018 / Jarno Saari

TeijoTalot-ralli päätti lauantaina mielenkiintoisen SM-sarjan Turun ja Salon ympäristössä. Viimeinen osakilpailu sinetöi SM3-luokkaa koko kauden ajan johtaneen Jaro Kinnusen Suomen mestaruuden.
 
Kinnunen ja kartanlukija Tuukka Shemeikka johtivat sarjaa niin suurella erolla, että heille olisi riittänyt päätöskisasta seitsemäs sija mestaruuden varmistamiseksi.
 
Kisan alkupätkät näyttivät, että varmallakin ajolla luokan kärkiparin vauhti riittää kolmen nopeimman joukkoon.
 
- Ralliin oli selvät lähtökohdat ja sillä taktiikalla ajettiin. Perusvauhtikin riitti kolmannelle sijalle. Tultiin tarkasti, varottiin kuluneita kohtia ja kierrettiin kiviä, Jaro Kinnunen kertasi.
 
Sitten saatiin draamaa mestaruuskamppailuun. Kinnunen kärsi rengasrikon toiseksi viimeisellä EK:lla, joka pisti pelin turhankin jännäksi. Ainakin taustajoukoilla syke nousi huippuunsa, eikä tunnelmat olleet leppoisia auton sisälläkään:
 
- Ehdin jo harmitella, että tähänkö se mestaruus meni, kun hävisimme reilun minuutin. Onneksi sijoitus ei pudonnut kuin kuudenneksi, Kinnunen raportoi.
 
- Jouduin rauhoittelemaan kuskia, kun meno oli välillä aika hurjaa pelkällä etuvanteella, kartturi Shemeikka hymähti.
 
- Tultiin ilman rengasta noin 15 kilometriä. Olihan siinä iso riski olemassa, jos vanne tai jousitus olisi pettänyt. Se olisi tiennyt melko varmaa ulosajoa, mestarikaksikko huokaili.
 
Maalissa tulokseksi kirjattiin luokan viides sija, jonka myötä Jarospeed-tiimin historian paras kilpailukausi sai kruununsa.
 
SM3-luokan pisteet 7/7 osakilpailun jälkeen:
 
1. Jaro Kinnunen 127,0
2. Samuli Vuorisalo 121,5
3. Joonas Lindroos 77,0
4. Jussi Lindberg 75,0
5. Henri Hokkala 69,5
 
Kuva: Jarospeed

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 122 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 120 pistettä KiuUA (R5)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 119 pistettä SAU (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 119 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 51 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa