Facebook Twitter Email Pinterest

SM TeijoTalot-ralli huipentui venäläisjuhliin - Kaksipäiväinen rallitapahtuma tarjosi yllätyksiä ja riemukkaita hetkiä

02.10.2018 / Patrick Rupponen

Venäläinen Nikolay Gryazin hallitsi parhaiten TeijoTalot-rallin reitin ja vastaanotti lauantai-illan palkintogaalassa sekä SM1-luokan ykköspystin että rallin pääyhteistyökumppani Teijo-Talot Oy:n lahjoittaman ilmalämpöpumpun. Toiseksi sijoittui Emil Lindholm ja kolmanneksi Suomen mestari Eerik Pietarinen. SM2-luokan kisan vei nimiinsä Henrik Pietarinen, joka kruunattiin samalla luokan mestariksi. Joonas Tokee oli toinen ja Ville Hautamäki kolmas. WRC-kuljettaja Jari-Matti Latvala sijoittui yleiskilpailun seitsemänneksi historic-luokan Toyota Celicalla.
 
SM3-luokan voiton otti paikalliskuski Samuli Vuorisalo, jonka ykkösjahti tuli vihdoinkin päätökseen. Vuorisalo on jahdannut kotikisansa voittoa jo vuodesta 2013 asti mutta jokaisen edeltävän kilpailun kohdalla mm. tekniikkamurheet ovat puuttuneet peliin. Joonas Lindroos ja Aleksi Röyhkiö tekivät seuraa voittajakorokkeella. SM4-luokkaa hallitsi suvereenisti Mikko Heikkilä, joka pesi lähes kahdella minuutilla toiseksi sijoittuneen Jori Nousiaisen. Suomen mestariksi kruunattu Erno Kinnunen oli kisan kolmas. SuomiCup 5-luokkaa hallitsi Samuli Nevä ja 6-luokkaa Jani Lahtinen.
 
Rallin viimeinen erikoiskoe, Hämeenkylä, ajettiin mielenkiintoisella konseptilla, kun se sai kunnian toimia "Power Stagena". Erikoiskokeen varrelta löytyi tuomaripiste, jossa raatiin kuuluneet ex-rallikuski Toni Gardemeister, AKK Driver Academyn valmennuspäällikkö Tuomo Nikkola sekä lajiliitto AKK:n Suvi Nisula arvostelivat SM-kuljettajien ajolinjoja. Parhaiten paikasta suoritui Vuorisalo, joka palkittiin Power Stagen voittajan palkinnolla.
 
Ralli SM-finaali myös ensi vuonna Turussa ja Salossa
 
Rallin perjantaina avannut erikoiskoe Metsämäen raviradalla keräsi paikalle runsaslukuisen yleisön, joka sai makeaa mahan täydeltä. Yleisöä viihdyttivät rallitähtien lisäksi tubettajat Arttu Lindeman ja Jaakko Parkkali sekä rap-tähdet Aste ja Nikke Ankara. 
 
Kilpailu huipentui Salon Astrum-Keskuksessa järjestettyyn palkintoseremoniaan, joka houkutteli 
mahtavan määrän rallikansaa paikalle seuraamaan voittajien kruunaamista. 
 
- Kaiken kaikkiaan kilpailu sujui todella hyvin. Mitään suurempia taukoja ei ollut ja saatiin kilpailu turvallisesti saatettua maaliin. Tämä oli meille kuitenkin oppimisreissu, josta otetaan kaikki hyvät mukaan ja korjataan virheet ensi vuotta varten, totesi kilpailunjohtaja Mika Hurula. 
 
Kilpailun järjestävät tahot Turun Urheiluautoilijat ja Salon Urheiluautoilijat toteuttavat siis yhdessä myös vuoden 2019 SM-finaalin. 
 
-   Ralli SM-finaali on tosiaan myös ensi vuonnakin meillä järjestettävänä, jonka eteen työt on jo aloitettu, Tämän vuoden kisan tekeminen oli meiltä kova ponnistus ja työnäyte. Ensi vuonna se on kuitenkin jo helpompaa, kun tiedetään ennakkoon millaiseen rutistukseen on varauduttava. Meillä on kuitenkin edelleen kova tahtotila tehdä tapahtumasta iso ja näyttävä, Hurula päätti.
 
Kuva: Toni Ollikainen/AKK

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa