Sami Pajari ensimmäiseen SM-ralliinsa Rovaniemellä
Nuorten Suomenmestaruuden viime kaudella napannut HeiUA:n Sami Pajari lähtee ensimmäiseen SM-kauteensa luottavaisin mielin. Testikilometrejä Turbo-Fiestalla on saatu alle riittävästi ja luotto ajamiseen sekä autoon on kohdallaan.
Tälle kaudelle kartanlukijaksi istuu Antti Haapala KR-Team Ry:stä, jolla on aiempaa kokemusta mm. Teemu Asunmaan, Antero Laineen ja Niko Mäkisen kyydistä. Nuotittamista onkin treenattu, muunmuassa ennen AKK:n palkintogaalaa Jyväskylässä käytti kaksikko valoisan ajan hyödyksi nuotitustreeniä tekemällä.
Auton ja kartanlukijan lisäksi uutena asiana tulevaan kauteen on tiimipisteiden kerääminen, pisteitä ajetaan GG Turbo Ford Junior Rally Teamille, jossa toinen pisteitä keräävä kuljettaja on jo SM-sarjassa vauhtipotentiaalinsa osoittanut Lauri Joona.
Kun kymmenen erikoiskokeen (243 km:n) reitti perjantaina klo 12 starttaa Rovaniemen Lordi-aukiolta, ollaan ainakin Pajarin autokunnassa innoissaan.
- Tiestö on mukavan oloista ajettavaa, eikä ainakaan nuotitusvaiheessa tuntunut että tiet niin rännejä olisi mitä vanhat parrat ovat joskus puhuneet. Kauniissa talvisäässä on saatu nuotteja tehdä, pohjoista kauneutta parhaimmillaan. SM3 luokka starttaa lähtöjärjestyksellisesti hyvin lähelllä toisiaan, joten tieolosuhteet ovat luokan kesken tasaiset.
Menestyspaineita ei oteta, mutta parhaamme lähdemme tekemään. Oma pistetili halutaan auki ja tiimipisteitä myös. Nuotittaessa nähtiin porojen lisäksi useita autokuntia lapiohommissa, niihin ei kisan aikana ole varaa. Lauantai-iltana klo 19 jälkeen ollaan viisaampia sen suhteen että miten vauhdinjako on onnistunut.” kertoilee 17-vuotias Sami Pajari.
Kaksikko kilpailee numerolla 48, kilpailun tuloksia voi seurata täältä: Ralli SM Livetulokset.
Teksti ja kuva: Sami Pajari tiedotus / Jani Seppälä