Facebook Twitter Email Pinterest

FFFS alkoi - Roni Kauppi otti ensimmäisen voiton kohti MM-ralleja

04.02.2019 / Joni Pakarinen

Ralli SM -sarjan alkamisen myötä Rovaniemen Arctic Lapland Rallyssa käynnistyi myös AKK:n Flying Finn Future Star -kilpailu, jossa valitaan tänä vuonna kaksi voittajaa. Ensimmäinen palkinto on osallistumispaketti Neste Ralliin ja toinen tallipaikka junioreiden Rallin MM-sarjaan kaudelle 2020. Roni Kauppi otti SM3-luokan voitollaan toistaiseksi vahvimman sijoituksen haltuunsa FFFS-valintatilaisuuksia silmällä pitäen.

Rovaniemellä nähtiin alkuun tasainen kilpailu, jossa dramatiikka venytti lopulta erot Kaupin takana isoiksi. Perjantain kolmen ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen SM3-luokassa johtopaikkaa piti vielä Lauri Joona. Viiden parhaan joukkoon SM3-luokassa mahtui myös kolme muuta FFFS-kuljettajaa Arttu Lähdeniemenollessa kolmantena, Kalle Markkasen neljäntenä ja Kaupin viidentenä.

Luokan tapahtumat saivat kuitenkin dramaattisen käänteen, kun Joonan jälkeen toisena ajanut Anssi Rytkönen rysäytti neljännellä erikoskokeella ulos edelle lähteneen kanssakilpailijan lumipöllyssä. Auto jäi rysäyksen jälkeen tielle niin, että takana tulevien kuskien ohipääsy oli mahdotonta. Koska rallin säännöt eivät mahdollista aikahyvityksiä tällaisissa tapauksissa, hävisivät Ajari Piironen, Kalle Markkanen, Arttu Lähdeniemi ja SM3-luokkaa johtanut Lauri Joona kukin yli 10 minuuttia erikoiskokeen pohja-aikaan karanneesta Roni Kaupista.

- Heti aamusta saatiin hyvä ja varma aloitus. Tarkkailtiin ensimmäiset pätkät ja saavuttiin huoltoon luokan sijalla viisi. Huollon jälkeisellä pätkällä jäätiin kärjestä turhan paljon, mutta loppupäivästä tunturi näytti luonteensa ja yötauolle saavuttiinkin selvässä luokkajohdossa, kuvaili Citroenilla ajava Kauppi tunnelmiaan rallin maalissa.

Kilpailun toisena päivänä Kauppi ja kartanlukija Sebastian Virtanen varmistivat luokkavoiton Arctic Lapland Rallyn haasteellisissa olosuhteissa.

- Löydettiin hyvä ja rento rytmi lauantaipäivälle ja tuloksina olikin hyviä pätkäaikoja. Pölyävät tiet ja kovat pakkaset loivat omat haasteensa maaliin selviytymiselle, Virtanen kertasi kilpailun jälkeen.

Arctic Lapland Rallyn 2019 tulokset, SM3-luokka:
1. Roni Kauppi 2:31:50,0 *
2. Lauri Joona, + 10:45,8 *
3. Sami Pajari, + 13:54,2 *
4. Arttu Lähdeniemi, + 14:55,0 *
5. Kalle Markkanen, + 16:14,2 *
6. Enrico Oldrati + 21:54,2
7. Aleksi Röyhkiö, + 32:46,6 *
8. Ajari Piironen, + 1:52:03,8 *

* Flying Finn Future Star -kilpailija

SM3-luokan SM-pisteet 1/7 osakilpailun jälkeen:
1. Roni Kauppi 34 *
2. Joona Lauri 25 *
3. Sami Pajari 20 *
4. Arttu Lähdeniemi 16 *
5. Kalle Markkanen 13 *
6. Aleksi Röyhkiö 11 *

* Flying Finn Future Star -kilpailija

RONI KAUPPI
Syntymäaika: 12.4.2000
Seura: Lakeuden UA
Kotipaikkakunta: Ii
Kartanlukija: Sebastian Virtanen
Tiimi: Team Kauppi
Auto kaudella 2019: Citroen C2 R2 Max
Ensimmäinen ralli ja -auto: Lipposen OP-Talvirallisprint 2015 Opel Astra G V1600
Ura: 2017 rallin Nuorten Cupin mestari ja Rallisprintin Nuorten Cupin hopeamitalisti

Ralli SM -sarjaa ja Flying Finn Future Star -kilpailua voit seurata kauden aikana osoitteessa rallism.fi

Kuva: Riikka Silkala/AKK

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 138 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 113 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 79 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 78 pistettä KoMoKe (R5)
5. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 52 pistettä JyvUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. SM Ralli, Kuopio
     2. 31.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 13.-14.6. SM Ralli, Kouvola
     6. 22.-23.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa