Facebook Twitter Email Pinterest

Esa Ruotsalainen valmiina menestymään myös Kouvolassa

13.02.2019 / Jarno Saari

Ralli SM -sarjan voittoisasti Rovaniemen Tunturirallissa aloittanut Esa Ruotsalainen tähtää jälleen SM2-luokan kärkeen, kun kauden toinen osakilpailu koittaa ensi viikonvaihteessa Kouvolassa.
 
Mitsubishi Lancer Evo9 -kalustoa huolletaan vielä tämän viikon kuluessa, jonka lisäksi kuljettajapari Esa Ruotsalainen - Hannu Lamminen keskittyy tulevaan kisaan huolellisesti.
 
Saarijärven UA:ta edustava kuljettaja suoritti ennakkotestit kilpailuolosuhteissa, kun hän kilpaili viime lauantaina 
Peurunkarallissa.
 
- Ajoimme Historic-luokkien perässä aika suurella numerolla. Tiet olivat jo kuluneet urille, mutta kiva oli silti ajaa. Kahdella ensimmäisellä pätkällä oltiin myös Jari-Matti Latvalaa nopeampia, Ruotsalainen raportoi.
 
- Hyvillä tunnelmilla lähdemme kohti Kouvolan viikonloppua. Uskon, että olemme jälleen valmiit taistelemaan luokkavoitosta. Toivottavasti talviset kelit suosivat sekä kilpailijoita että katsojia.
 
Esa Ruotsalainen kilpailee Kouvolassa numerolla 8. Kilpailu käynnistyy kahden erikoiskokeen myötä jo perjantai-iltana nuotitusjakson jälkeen. Lauantaipäivän ohjelmassa on viisi erikoiskoetta.
 
Kuva: Hannu Rainamo

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 138 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 113 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 79 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 78 pistettä KoMoKe (R5)
5. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 52 pistettä JyvUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. SM Ralli, Kuopio
     2. 31.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 13.-14.6. SM Ralli, Kouvola
     6. 22.-23.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa