Lähdeniemeltä hyviä näyttöjä Kouvolassa - Samassa vauhdissa kohti Joensuuta
Punkalaitumelainen 19-vuotias Arttu Lähdeniemi lähtee SM Itäralliin Joensuuhun hakemaan palkintosijaa. Kouvolan rallin jälkeen Lähdeniemi on kokonaispisteissä SM3-sarjan toisena.
Kouvolassa Arttu Lähdeniemi ja hänen kartturinsa Aki Suutarinen näyttivät kovia otteita ja ajoivat kolmelle pätkälle kolmanneksi parhaan ajan.
- Muutamalla pätkällä kulki todella hyvin, mutta pitää vielä saada varmuutta autoon ja nuottiin. Täytyy saada sama vauhti päälle myös Joensuuhun, kommentoi Lähdeniemi.
Edellisviikonlopun Kouvolassa käydyssä kilpailussa Lähdeniemi ajoi viidenneksi. Kahdelta kilpailijalta löytyi kuitenkin jälkitarkastuksessa liian kevyet akut, joten Lähdeniemi ja Suutarinen nousivat kilpailun kolmansiksi.
Joensuuhun lähdetään kuitenkin puhtaalta pöydältä ja kaikki pisteet ovat taas jaossa.
- Joensuussa on aivan erilaiset tiet kuin Kouvolassa, mutta kovalla sykkeellä yritämme heti lähteä kisaan mukaan. Toivottavasti saamme napattua hyvät pisteet viimeisestä talvikauden SM rallista, jatkaa Lähdeniemi.
Arttu Lähdeniemi ajaa riihimäkeläisessä KA-teamissa.
Lisätiedot:
Arttu Lähdeniemi, 040-9625654
Kari Ali-Rantala, KA-team, 0400-486793
Kuva: Arttu Lähdeniemen tiedotus