Facebook Twitter Email Pinterest

Asunmaan tavoitteena kirkastaa Itärallin viimevuotinen kakkossija

27.02.2019 / Jari Hotti, Asunmaa Racingin tiedottaja

Rallin SM-sarjan talvikausi paketoidaan tulevana viikonloppuna Joensuun ympäristössä ajettavalla Itärallilla. SM1-luokan pistejohtajana Itä-Suomen teille lähtee Teemu Asunmaa yhdessä kartanlukijansa Jani Salon kanssa. Kaksikko juhli Kouvolan osakilpailun voittoa pari viikkoa sitten.

Tahti rallin SM-sarjassa on talvikaudella kiireinen, kun talvikauden kolme osakilpailua ajetaan "alta pois" viidessä viikossa. Pari viikkoa sitten ajettu Kouvolan osakilpailu päättyi Teemu Asunmaan ja kartanlukija Jani Salon voitonjuhliin, kun kaksikko ratkaisi jännittävän sekuntitaistelun edukseen voittamalla viimeisen erikoiskokeen ylivoimaisesti. Joensuussa kuljettajien ajat lyödään taas nollaan ja Kouvolan voitonjuhlat on tässä kohtaa jo unohdettu.

- Nythän se taas alkaa alusta ja kaikki ovat samalla viivalla, Asunmaa muistuttaa.

Asunmaalle Kouvolan voitto oli ensimmäinen SM-sarjassa sitten viime vuoden kesäkuun ja Seinäjoen osakilpailun, kun taas SM1-luokan pistejohtajana alavutelainen on edellisen kerran ollut syksyllä 2017. Asunmaan mukaan pistejohtanana lähteminen Joensuuhun ei muuta valmistautumista, eikä kisataktiikkaa millään tavalla.

- Olen ajanut niin monta kertaa pistejohtajana, vuodet 2015-2017 melkein kokonaan. Tuttua hommaa se on, enkä usko, että se pistejohtajan rooli muuttaa kenelläkään mitään, kuka siinä tilanteessa sitten ikinä onkaan, Asunmaa sanoo.

Kauden avauksesta Rovaniemeltä Asunmaa nappasi toisen sijan ja toinen sija tuli myös Itärallista vuosi sitten. Silloin kaksi ek-pohja-aikaa ajanut Asunmaa hävisi voittoon ajaneelle Eerik Pietariselle reilut 10 sekuntia. Nyt tavoitteena on kirkastaa tuo viimevuotinen kakkossija ja päättää SM-sarjan talvikausi toiseen peräkkäiseen voittoon.

- Voitosta tietysti halutaan ajaa. Kilpailun aikana sen sitten näkee, että mikä on ajofiilis ja ennen kaikkea tien kunto. Lumisadettahan se lupailee lauantai-aamulle, se ei välttämättä olisi hyvä meille. Mutta vielähän nuo ennusteet ehtii muuttua lauantaihin mennessä, Asunmaa pohti neljä päivää ennen tulevan kilpailun starttia.

Siinä missä Kouvolassa Asunmaa oli reitillä ensimmäisenä autona, niin Joensuussa tilanne muuttuu. Numero yksi kun laitetaan Takamoto Katsutan Toyota Yaris WRC -auton oviin, niin Asunmaa starttaa erikoiskokeille toisena autona. Lumisateen sattuessa Katsutasta on Asunmaan mukaan apua jonkun verran.

- Sen näkee sitten millainen se lumimäärä on. Numeroilla kolmesta viiteen alkaa olemaan jo sitten ihan eri tilanne. Se on pelin henki tietysti ja kuuluu asiaan, Asunmaa korostaa.

Kouvolan ja Joensuun välinen lyhyt tauko ja valmistauminen tulevaan kilpailuun sujuu ja on sujunut tuttujen rutiinien merkeissä.

- Viime viikolla purettiin auto ja tällä viikolla kasataan. Torstaina mennään Mikkelin seudulle ajamaan lyhyt "shakedown" ja siitä sitten suoraan Joensuuhun, Asunmaa taustoitti.

Itärallissa ajetaan lauantaina kuusi erikoiskoetta yhteispituudeltaan 97,5 kilometriä. Kilpailu päättyy lyhyeen Linnunlahden raviradalla ajettavaan yleisöerikoiskokeeseen, missä nähdään myös palkintoseremoniat.

Kuva: Hannu Rainamo

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 138 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 113 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 79 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 78 pistettä KoMoKe (R5)
5. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 52 pistettä JyvUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. SM Ralli, Kuopio
     2. 31.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 13.-14.6. SM Ralli, Kouvola
     6. 22.-23.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa