Facebook Twitter Email Pinterest

Vuorisalo loppukauden poissa rallipoluilta Kouvolan SM-rallin ulosajon johdosta

03.05.2019 / Patrick Rupponen

Naantalilainen rallikuski Samuli Vuorisalo koki kovia Ralli SM-sarjan kauden toisessa osakilpailussa Kouvolassa helmikuun puolessavälissä. 

Nelivetodebyyttiään Kouvolassa ajanut Vuorisalo kartturinaan Henri Arpiainen ajoivat rajusti ulos Skoda Fabia R5:lla kilpailun neljännellä erikoiskokeella. Kolmannen erikoiskokeen jälkeen numerolla 6 kilpailuun startannut pari oli sijalla 5. 

Ulosajon johdosta Vuorisalo joutuu lääkärien suosituksesta pysymään poissa rallipoluilta loppuvuoden. 

- Todella vaikea paikka itselle. Toki kun on terveydestä kyse niin se ei ole koskaan asia, jota voi ottaa kevyesti. Tärkeintä on, että saan itseni kuntoon, jotta pääsen jatkamaan taas täydellä teholla tämän rakkaan lajin parissa. 

Viimeiseen kahteen kuukauteen osunut lähestulkoon täyslepo ei ole ollut Vuorisalolle mieleistä aikaa. 

- Lepoa ja rauhallisesti olemista, sitä se on nyt ollut. Olen aina tottunut olemaan liikkeessä ja touhuamaan jotakin, joten nyt, kun on oikeasti joutunut pysähtymään niin ei se helppoa ole ollut. Mutta ihan kohtalaisesti ollaan selviydytty tähän mennessä. 

Vuorisalon kartturina parin vuoden ajan toiminut Arpiainen sen sijaan toipui ulosajosta hyvinkin nopealla aikataululla. Nopean toipumisen johdosta Arpiainen istui jo seuraavassa osakilpailussa Joensuussa maaliskuun alussa konkari Jari Ketomaan kyydissä. 

- Luonnollisesti olen iloinen ja helpottunut siitä, että Henkka pääsi nopealla aikataululla takaisin kartturin jakkaralle. Katsotaan, jos itse pääsisi jo syksyllä mukaan esimerkiksi toimitsijatehtävien muodossa, kilpailullisesti tositoimiin ei kuitenkaan siis lähdetä ennen ensi vuotta.

Kuva: Patrick Rupponen

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 138 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 113 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 79 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 78 pistettä KoMoKe (R5)
5. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 52 pistettä JyvUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. SM Ralli, Kuopio
     2. 31.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 13.-14.6. SM Ralli, Kouvola
     6. 22.-23.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa