Facebook Twitter Email Pinterest

Huovinen paineetta kesäkauteen

23.05.2019 / Joonas Huovinen Rallying tiedotus

Kotimainen Ralli SM-sarja jatkuu reilun kahden kuukauden kevättauon jälkeen tulevana viikonloppuna Riihimäellä, sarjan neljännellä osakilpailulla. Vaikean talvikauden jälkeen SM3-luokassa, Joonas Huovinen– Arto Romppanen pari lähtee ilman paineita kesään. 

Tammikuussa Citroën C2:lla Tunturissa kovaa vauhtia väläytellyt Huovinen joutui lopulta pettymään kauden avauksessa, kun ensimmäisen päivän ulosajo vesitti toiveet hyvistä pisteistä. Kauden toiseen kilpailuun, Kouvolaan tiimi laittoi auton kuntoon nopealla tahdilla, mutta pari päivää ennen kilpailua testeissä moottori sanoi sopimuksen irti ja kilpailu jäi ajamatta. Talven päätös oli kotikilpailu Joensuussa. Siellä vihdoin ja viimein pistetili aukesi varman ajon päätteeksi. 

– Kyllähän talvikausi oli tuskainen kaiken kaikkiaan. Onneksi vihdoin kotikilpailussa sentään päästiin ilman ongelmia maaliin asti ja saatiin muutama piste sieltä. Nyt heitetään menneet narikkaan ja lähdetään kesäkauteen hakemaan ehjiä suorituksia ja lisää kilometrejä, Huovinen suunnittelee.

Alkukauden murheet söivät joensuulaistiimin budjettia kaikkine vastoinkäyminisineen, mutta pikkuhiljaa palaset ovat loksahdelleet paikalleen ja tukijat ovat hienosti touhussa mukana. Tavoitteena on ajaa koko kausi loppuun ja kerätä kokemusta tulevaisuutta varten. 

Kevään rospuutto aikana tiimi on tehnyt ”Sitikkaan” perushuoltoa, keskittyen alustan ja jarrujen toimivuuteen. Kuljettajapari on treenannut talvella muutettua nuottia jouheammaksi ja ykköskuljettaja on kertonut myös alkaneen treenata kuntosalilla, jotta jaksaa vääntää rattia kesän helteillä.

– Tosiaan jo jonkun aikaa on tullut treenattua punttien kanssa ja vähän keskityttyä mitä suuhunsa laittaa. Pakko myöntää kuntoilun hyödyt, kun sai hyvän vireen päälle treeneissä, niin virkeysastekin nousi samalla.

– Riihimäelle lähdetään nyt ensimmäistä kertaa kilpailemaan. Kilpailua edeltävänä viikonloppuna kävimme ajamassa reilun 30 kilometrin testit ja auto toimi moitteitta. Ratin ja penkin välistä täytyy vielä kaveria saada heräteltyä, mutta kyllä se siitä taas lähtee homma käyntiin. Toivottavasti saadaan kilpakumppaneiden kanssa hyvä vääntö päälle lauantaina, joka tuo varmasti lisäboostia hommaan, Huovinen uskoo.

Riihimäen osakilpailu starttaa lauantaina 25.5. kello 11.30 kaupungin keskustasta. Sen jälkeen kuljettajat taituroivat yhdeksän erikoiskokeen ja reilun 110 kilometrin reitin läpi, jonka jälkeen maaliin saavutaan kello 19.30 alkaen. Kovatasoisessa SM3-luokassa on mukana 16 kuljettajaa, mikä enteilee tiukkaa taistelua pisteistä. Huovinen ja Romppanen lähtevät reitille numerolla 16.

Kuva: Toni Ollikainen

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 138 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 113 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 79 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 78 pistettä KoMoKe (R5)
5. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 52 pistettä JyvUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. SM Ralli, Kuopio
     2. 31.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 13.-14.6. SM Ralli, Kouvola
     6. 22.-23.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa