Facebook Twitter Email Pinterest

Riihimäellä WRC-vauhtia SM-rallien ohessa

23.05.2019 / Jani Seppälä

Riihimäellä kamppaillaan rallin SM-pisteistä lauantaina 25.5.2019 kauden neljännellä osakilpailulla, joka myös avaa rallin SM-sarjan kesäkauden. Kaikkiaan kaudella 2019 sarjassa ajetaan 7 osakilpailua.

41. Riihimäki-rallin reitti sisältää 9 erikoiskoetta, joista 7 on varsinaisia metsäerikoiskokeita ja kaksi kaupungin keskustan läheisyydessä ajettavaa yleisöerikoiskoetta. Varuskunnan kahdelle yleisöerikoiskokeelle kilpailijat starttaavat niin sanotulla vetoketjusysteemillä, jossa toiselle ajokerralle kilpailijat lähtevät limittäin ensimmäistä kierrosta ajavien sekaan puolen minuutin välein. Katsojille saadaan näin tiiviisti katseltavaa ja säpinää silmien alle.

Erikoiskokeiden yhteispituus kipuaa kaikkineen reiluun 110 kilometriin, kokonaisreitin ollessa 295 km. Yhdelle päivälle ajettavaa on riittävästi, kun perjantai on vain nuotitusta varten ja lauantaina sitten nuottien toimivuutta testataan kilpailussa. Nuottien onkin hyvä osua kohdalleen, haastavat Kanta-Hämäläiset tiet eivät tunnetusti anna mitään ilmaiseksi. Reitti suuntautuu ensin kahden ek:n verran Lopelle, josta varuskunnan erikoiskokeiden kautta tullaan kilpailukeskukselle huoltoon. Tämän jälkeen jatketaan kolmen ek:n verran Hausjärven suunnalla, jossa reitti vierailee myös Päijät-Hämeessä. Hausjärveltä palataan huoltoalueen kautta vielä kahden ek:n loppuhuipennukseen Lopelle.

SM Riihimäki-ralli 2019 on Rallin SM-sarjan lisäksi tällä kertaa näyttämönä myös Juniorien SM-sarjan, Nuorten SM-sarjan, Trophy-luokan, sekä Naisten Cupin osakilpailulle. Näille luokille osakilpailu on viiden osakilpailun sarjassa kauden kolmas. Juniori SM luokkien kilpailijat kiertävät saman reitin kuIn yleisen SM sarjan kilpailijat, vain sillä erolla että he eivät aja nuotista ja eivät siis ole ennakkotutustuneet reittiin perjantaina. Nuorten ja juniorien kautta on viime vuosina noustu tehokkaasti Yleisen SM sarjaan mukaan ja Riihimäellä onkin nyt oiva mahdollisuus nähdä tulevien vuosien isoja nimiä kilpailemassa. Kilpailussa on mukana myös Suomi Cupin kilpailijat, sekä lisäluokkia niin nuoteista kuin ilman ajavillekin, kaikki kilpailijat kiertävät koko reitin.

Kilpailun lähtö ja maali tuodaan aivan kaupungin ytimeen keskustan alueelle, jossa on samaan aikaan paikallisten yrittäjien järjestämä Shopping-tapahtuma. Lähtö tapahtuu Keskuskadulta klo 11:31 ja maali on Ragnar Granitin Aukiolla, jonne kilpailijat saapuvat klo 19 jälkeen. Ennen lähtöä kilpailijat kerätään lähdön odotusalueelle hyvissä ajoin, jolloin katsojilla ja medialla on hyvä tilaisuus päästä kuljettajia jututtamaan ja kuvaamaan. Kilpailukeskus huoltoalueineen on myöskin keskustan läheisyydessä, Urheilupuiston alueella ja Pohjolanrinteen koululla.

Kilpailuun ilmoittautui kaikkiaan 162 kilpailijaparia.

WRC-kalustoa mukana kilpailussa

SM-sarjan kärkinimet saavat kovan haastajan WRC-kalustosta, kun ensimmäisten joukossa mukaan kamppailuun ilmoittautui SM-sarjassa muutaman vuoden opissa ollut Takamoto Katsuta (JPN) – Daniel Barritt (GB). Tommi Mäkinen Racingin ilmoittamana Toyota Yaris WRC:llä kilpaileva japanilainen kuuluu Toyotan kuljettajakehitysohjelmaan ja saavutti SM-sarjan podium-sijojen ohessa Ruotsin MM-rallista WRC2-luokan voiton vuonna 2018. Viimeisimmässä MM-rallissa Chilessä Katsuta voitti tehdastiimien ulkopuolisen WRC2-luokan, Kalle Rovanperän voittaessa tälle kaudelle lanseeratun WRC2Pro-luokan.

Parin vuoden ajan kartanlukijana istui Marko Salminen, joka tälle kaudelle matkasi MM-sarjaan Teemu Sunisen kartanlukijaksi Fordille. Kaudella 2016 Katsutalle kartturoinut Barritt taasen palasi Fordin Elfyn Evansin rinnalta Takamoto Katsutan kyytiin. Vuoden ohjelmassa on 12 MM-rallia WRC2-luokan kalustolla, sekä 2 SM-rallia täysiverisellä Toyota Gazoo Racingin WRC-Yariksella.

Talven päätöksessä Joensuussa, vaikeassa lumipöperökelissä Katsuta otti 1,7 sekunnin niskalenkin SM-sarjan kärkiparista Emil Lindholm – Mikael Korhonen jotka kilpailevat uutukaisella VW Polo GTI R5-autolla, joka siis on viritysasteeltaan pykälää miedompaa WRC2-tasoa.

Aivan viimeisimpien ilmoittautuneiden joukossa kilpailuun mukaan ilmoittautuivat Jari Huttunen – Antti Linnaketo Hyundai i20 WRC.llä ,viime kaudella kaksikko oli Hyundain kehitysohjelman kuljettajina. Kehitysohjelma lakkautettiin yllättäin vuoden jälkeen ja palkintokorokesijoihin tottuneelle kaksikolle ei vakituista ajopaikkaa löytynyt kaudelle 2019.  

Ruotsin MM-rallissa 2019 Huttunen-Linnaketo tekivät historiaa, ensimmäisen kilpailupäivän 8,9 kilometrin mittaisella viimeisellä ek:lla syntyi koko kilpailun pohja-aika WRC2-luokan Skoda Fabia R5:lla, joka on lajin historiassa ensimmäinen kerta varsinaisella metsätaipaleella. Nyt on edessä hieno mahdollisuus, kun WRC-debyytissä on alla täysiverinen tehtaan MM-sarjassa käyttämä auto. Huttusen tavoitteena kilpailussa on ainoastaan kerätä mahdollisimman paljon kilometrejä ja kokemusta autosta.

Lisätietoja tapahtumasta päivitetään säännöllisesti osoitteeseen www.riihimakiralli.fi, sekä kilpailun facebook-sivulle.

SM Riihimäki Ralli

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 138 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 113 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 79 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 78 pistettä KoMoKe (R5)
5. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 52 pistettä JyvUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. SM Ralli, Kuopio
     2. 31.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 13.-14.6. SM Ralli, Kouvola
     6. 22.-23.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa