Facebook Twitter Email Pinterest

Jesse Turuselle Riihimäeltä pettymysten päivä

27.05.2019 / Jani Salonen

Kovin odotuksin Riihimäen SM –ralliin lähtenyt Jesse Turunen koki jo päivän toisella erikoiskokeella karun pettymyksen. Miehelle sattui harvinaislaatuinen virhe erikoiskokeen loppupäässä ja sen johdosta Hondan moottori parkaisi viimeisen laulunsa.

- Korkealta ja kovaa se ulahtaa, kun heittää kolmoselta ykkösvaihteelle täydestä laukasta, toteaa Turunen pettyneenä. 

Turusen tarkoitus oli tavoitella kauden neljännestä osakilpailusta SM4- luokan piikkipaikkaa. Tämä tavoite siirtyi nyt tulevaisuuteen ja mies myöntää, että moottoririkko aiheuttaa harmaita hiuksia. Varmaa on se, että kone täytyy vaihtaa ja näillä näkymin Seinäjoelle lähdetään alitehoisella moottorilla. Turunen näkee tummia pilviä taivaalla myös luokkasijoituksesta taisteltaessa. Enää ei voi lähteä ”takki auki” matkaan, vaan tulosta täytyy syntyä.

- Ihan yhtä rennosti kauden jäljellä oleviin kisoihin ei voi lähteä. Kilpakumppanit ovat nostaneet vauhtia ja maali täytyy tästä eteenpäin tavoittaa, toteaa Turunen tilanteestaan. 

Epäonnisesta kilpailusta huolimatta Turunen löytää myös positiivista tyngäksi jääneestä kisapäivästä. Ennen keskeytystä auto toimi kuin unelma ja ajamisesta sai nauttia kaikin puolin. Se kertoo kilpa-auton parissa tehdyn kehitystyön olleen oikeansuuntaista. Turunen katsoo tämän helpottavan tulevaa, sillä nyt voidaan keskittyä moottorin parissa tehtävään työhön muun paketin ollessa hyvässä iskussa. 

Riihimäen keskeytyksen myötä Turusen sijoitus SM4 –luokan pisteissä on kolmantena.

1. Sami Korvola EPUA  77,00
2. Jani Seppälä RoiUA  73,00
3. Jesse Turunen K-KUA  50,00

Kuva: Jani Salonen

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 138 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 113 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 79 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 78 pistettä KoMoKe (R5)
5. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 52 pistettä JyvUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. SM Ralli, Kuopio
     2. 31.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 13.-14.6. SM Ralli, Kouvola
     6. 22.-23.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa