Facebook Twitter Email Pinterest

Heikki Koski-Lammi neljäs Riihimäellä – Juho Koski-Lammille ikävä keskeytys

27.05.2019 / Koski-Lammi Motorsport tiedotus

Rallin SM-sarjan kesäavaus ajettiin Riihimäen seudulla sateisessa ja haastavassa kelissä. Heikki Koski-Lammi ja Ari Koponen onnistuivat ajamaan tasaisen kilpailun, josta saaliina neljänneksi korkeimmat sarjapisteet. Juho Koski-Lammi ja Arto Ala-Kokkila joutuivat kokemaan valitettavan keskeytyksen neljännen erikoiskokeen lähdössä sähkövian vuoksi.

Heikin kilpailu alkoi kolmanneksi nopeimmalla ajalla. Toisella erikoiskokeella aika riitti viidenneksi. Kolmas ja neljäs erikoiskoe kaasuteltiin Riihimäen varuskunta-alueella, jossa toisella vedolla irtosi SM3-luokan pohja-aika. Ensimmäisellä tauolla Heikin hallussa oli neljäs sija.

- Hyvin tuli kyllä alkupäivä. Suurempia ongelmia ei matkassa ollut, sanoi Heikki Koski-Lammi taukotilanteesta.

Tauon jälkeen viides ja kuudes pikataival sujuivat kolmanneksi ripeintä vauhtia, kuitenkin sijoitus luokassa tippui sijalle viisi. Seuraavana ajetun kilpailun pisimmän, yli 20 kilometrin, mittaisen erikoiskokeen toiseksi nopein aika nosti Heikin ja Arin takaisin nelossijalle ohi Henri Hokkalan. Kun viimeinenkin erikoiskoe sujui nopeammin kuin Hokkala, voitiin maalissa iloita nelossijasta. Tämä pistepotti toi Citroenilla kaasuttelevalle Heikille nousun sarjatilanteessa sijalle seitsemän ja pitää yhä elossa toiveita kesän Tulevaisuuden tähti -kilpailun karsintoihin pääsystä.

- Kaikki toimi ja nuotti pelasi, hieno päivä kaiken kaikkiaan. Aikalailla kaikki tultiin mitä Citikalla pääsee. Nyt odotan oikein innolla Pohjanmaa-rallia ja sieltä lähdetään ehdottomasti tavoittelemaan voittoa, kertoo iloinen Heikki.

Pikkuveli Juhon ja kartanlukija Arto Ala-Kokkilan ralli päättyi pettymykseen. Toisen erikoiskokeen jälkeen kaksikko oli sijalla 10. Kolmannella erikoiskokeella alkoivat tekniikkaongelmat, kun auto sammui kesken erikoiskokeen ja sen käynnistämisessä oli vaikeuksia. Näin takkiin tuli melkein puolitoistaminuuttia. Kilpailu päättyi neljännen erikoiskokeen lähtöön, kun auto ei enää AT-alueen jälkeen startannut käyntiin.

- Alusta asti oli hieman hankalaa ja sitten auto ei lähtenyt enää käyntiin nelosen lähdössä, sanoo pettynyt Juho Koski-Lammi. 

Seuraavana osakilpailuna on Seinäjoella 14.-15.6.2019 ajettava Pohjanmaa-ralli, jota voisi luonnehtia myös veljesten kotikisaksi.

Kuva: Markus Mäki/AKK

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 138 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 113 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 79 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 78 pistettä KoMoKe (R5)
5. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 52 pistettä JyvUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. SM Ralli, Kuopio
     2. 31.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 13.-14.6. SM Ralli, Kouvola
     6. 22.-23.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa