Facebook Twitter Email Pinterest

Huovinen: 'Eteenpäin on menty, mutta paljon on vielä töitä tehtävänä'

29.05.2019 / Joonas Huovinen Rallying tiedotus / Timo Louhelainen

Ralli SM -sarjan kesäkausi käynnistyi viikonloppuna Riihimäellä haastavissa olosuhteissa. Joonas Huovinen ja Arto Romppanensompailivat päivän läpi tasaisesti ja lopputuloksena oli SM3-luokan kahdeksas sija.

Kilpailupäivä valkeni harmaana ja sitä se oli myös koko päivän. Aurinko yritti välillä vähän kurkistaa, mutta sitten taas taivas repesi ja alkoi rankkasade jopa raekuuroineen. 

Huovinen aloitti kilpailun tunnustellen ollen sijalla yhdeksän neljän erikoiskokeen jälkeen. Erikoiskokeet kolme ja neljä olivat pientä pyöritystä Riihimäen varuskunta alueella. Nämä sprintti tyyppiset erikoiskokeet sopivat Huoviselle ja toisella ajokerralla irtosi luokan toiseksi nopein aika.

– Tunnustellen tultiin ensimmäiset erikoiskokeet. Kokemustahan täältä lähdettiin hakemaan ja niillä spekseillä mennään edelleen eteenpäin. Pito vaihtelee kuurosateiden takia melko paljon, joten tarkkana saa olla, Huovinen kommentoi tauolla.

Loppupäivänä ohjelmassa oli vielä viisi erikoiskoetta. Päivän pisin, tasan 20 kilometrinen, seitsemäs erikoiskoe muodostui suoritukseltaan päivän parhaaksi kuljettajakaksikon mukaan. 

– Seiskalla päästiin hyvin rytmiin nuotin kanssa ja se tuli aika mukavasti muutenkin läpi. Kasilla oli pienempää ja tarkkaan ajettavaa tietä. Myös siellä huomattiin Arton kanssa, että nuotti toimi paremmin kuin talvella. Eteenpäin on menty, mutta paljon on vielä tehtävää, Huovinen jatkoi.

Kilpailu päättyi lopulta erikoiskokeen kahdeksan jälkeen, kun jo kertaalleen aiemmin päivällä ajettu erikoiskoe yhdeksän peruutettiin sen huonon kunnon takia.

– Ihan jees päivä, päästiin tavoitteeseen eli maaliin ja saatiin hyvät kilometrit kesän avauksesta. Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen ja opettavainen reissu oli jälleen haastavissa olosuhteissa. Auto toimi hienosti koko kilpailun ajan, joten nyt voidaan keskittyä heti seuraaviin kilpailuihin. Ajamista sekä nuottia pitää kehittää ja treenata vielä paljon. Sitä kautta varmasti myös vauhtia löytyy lisää kesän aikana, Huovinen suunnittelee.

Seuraava SM-osakilpailu ajetaan kesäkuun puolivälissä Seinäjoella. Sitä ennen testikilpailuna toimii Toivakassa ajettava F-Rallisarjan osakilpailu, jossa kaksikko päästelee menemään nuottiluokassa. Kilpailu ajetaan viikko ennen Seinäjokea.

Kuva: Timo Louhelainen

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 49 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Juha Salo / Kristian Temonen 43 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 32 pistettä SAU (Rally2)
4. Jari Huttunen / Antti Haapala 25 pistettä KiuUA (R5)
5. Juuso Metsälä / Jaakko Jäntti 23 pistettä KeurUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2023

1) 12.-14.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 3.-4.2. IsoValkeinen SM-Ralli Kuopio
3) 3.-4.3. SM Jyväskylän Talviralli, Jyväskylä
4) 19.-20.5. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 16.-17.6. SM Itäralli, Joensuu
6) 11.-12.8. SM-Ralli, Lahti
7) 29.-30.9. SM-Ralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa