Rallin SM-sarja jatkuu 14.-15.6 ajettavalla Pohjanmaa rallilla, jonne Heikki Koski-Lammi ja Ari Koponen starttaavat jännittävistä asetelmista. Myös pikkuveli Juho ja hänen kartanlukijansa Arto Ala-Kokkila lähtevät parantamaan suoritustaan.
Viime vuonna tähän aikaan Heikin ura oli katkolla. Alla oli tahmea alkukausi ja kesäkauden kruunasi Pohjanmaa ralli. Citroen tuhoutui täysin Heikin ralliuran pahimmassa ulosajossa. Kaikki on kuitenkin nyt toisin. Tunturirallin jäädessä väliin, Heikin nousujohteinen talvikausi ja kesäkauden avaus Riihimäellä pitävät Heikkiä sijalla seitsemän SM3-luokan sarjataulukossa.
Nyt katseissa siintää yhä kirkkaammin mahdollisuus Flying Finn Future Star -tittelin valintakoetilaisuuteen. Tämä vaatii Koski-Lammi - Koponen kaksikolta vielä kovempaa venymistä kuin edellisissä kilpailuissa ja sarjasijoituksen nostamista viiden parhaan joukkoon. Tiedossa on tiukkaa kilpailua Etelä-Pohjanmaan lakeuksilla.
- Toivottavasti tänä vuonna tulisi hyvä tulos, kun kaksi edellistä Pohjanmaa rallia ovat päättyneet korinvaihtoon. Odotukset ovat korkealla ja voitto on tavoitteena. Kaikki on nyt pelissä, kun ajattelee vielä Flying Finn Future Star -kilpailua, kertoo Heikki Koski-Lammi tavoitteistaan.
Viime vuoden RSJM -sarjan Suomenmestari Juho Koski-Lammin ja Arto Ala-Kokkilan alkukausi on ollut vaikea. Tekniikkamurheet ovat laskeneet pistepottia ja sijoitus sarjataulukossa on 12. Sorakisoista enemmän nauttiva Juho odottaa nousujohteista kilpailua.
- Auto on nyt kunnossa ja sähkövika on saatu korjattua. Treeniä on saatu ajettua sopivasti ja odotan todella kotikisaani, kertoo Juho Koski-Lammi.
1. 17.-18.1. SM Ralli, Kuopio 2. 31.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi 3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna 4. 23.-24.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku 5. 13.-14.6. SM Ralli, Kouvola 6. 22.-23.8. SM Ralli, Lahti 7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki